Jaakko Tyyvi vahvistaa NYABin osaamista tuulivoimarakentamisessa

29.11.2021

NYAB on yksi Suomen johtavista tuulipuistojen rakentajista ja se on ollut mukana rakentamassa noin 900 megawatin edestä tuulivoimaa hankkeiden eri osa-alueilla. Viime vuosina yhtiö on panostanut entistä enemmän kokonaisvaltaisiin Balance of Plant -hankkeisiin (BoP), joissa sen vastuulla on tuulipuiston rakentamisessa kaikki muu paitsi tuuliturbiinit. BoP-hankkeissa NYAB pääsee hyödyntämään erikoisosaamisalueitaan monipuolisesti.

Projektijohtaja Jaakko Tyyvi siirtyi NYABin palvelukseen Puhuri Oy:stä, jossa hän teki yhteistyötä NYABin kanssa  kolmessa eri tuulivoimahankkeessa. Seuratessaan NYABia ja sen BoP-osaamiseen tekemiä panostuksia hän alkoi nähdä yhtiön yhä houkuttelevampana paitsi rakennuskumppanina, myös työnantajana.

”NYABin missio puhtaan tulevaisuuden rakentamisesta on mielenkiintoinen ja sen toteuttamiseen on helppo sitoutua. Viimeisimpänä NYAB on lisännyt resurssejaan sähköpuolella, minkä myötä yhtiön toiminta etenee aina vain vakuuttavampaan suuntaan”, Tyyvi toteaa.

Tyyvi on työskennellyt tuulivoiman parissa nyt jo kymmenen vuoden ajan ja hänellä on monipuolinen osaaminen tuulipuistojen rakentamisen eri vaiheista. Hän on ollut puistojen infrastruktuurin rakentamisen tilaajan vastuuhenkilönä useissa eri hankkeissa. Tyyvi on osallistunut hankkeisiin lähtien luvitusvaiheesta edeten suunnitteluvaiheeseen ja edelleen urakan kilpailuttamisesta aina rakennustöiden valvontaan saakka. Tilaajapuolen lisäksi hän on tehnyt urallaan töitä myös tuuliturbiinien toimittajalle kahdessa eri tuulipuistohankkeessa ja päässyt näin ollen sinuiksi myös niiden tuulipuistojen rakentamisen osa-alueiden kanssa, jotka eivät kuulu BoP-hankkeiden laajuuteen.

Yhteisistä projekteista tuttujen BoP-hankkeiden lisäksi Tyyvi on perehtynyt NYABin strategiaan kokonaisuudessaan ja on pannut merkille myös sen muut positiivisesti etenevät liiketoiminnot. Erityisesti hän on kiinnittänyt huomiota NYABin vahvaan asemaan Pohjois-Ruotsissa, joka on terästeollisuuden miljardiluokan kehityshankkeiden myötä brändätty varsinaiseksi ilmastoparatiisiksi, joka tarjoaa erinomaiset kasvumahdollisuudet NYABin kaltaisille yhtiöille.

”NYABilla on erinomainen potentiaali kasvattaa toimintaansa uusiutuvan energian hankkeiden parissa yli maan rajojen. Uskon organisaation päättäväisen kehittämisen jatkuvan tästä eteenpäinkin”, Tyyvi päättää.