NYAB toteuttaa Tukholman kaupungin ensimmäisen täysin sähköistetyn katutyöurakan
30.09.2025NYAB vastaa Tukholman kaupungin ensimmäisestä täysin sähköistetystä katutyöurakasta, jossa Biblioteksgatanin poikkikadut Mäster Samuelsgatan ja Jakobsbergsgatan muutetaan kävelykaduiksi. Hanke toteutetaan tiukkojen päästörajojen mukaisesti, minkä myötä työmaalla käytettävät koneet ja tavaratoimitukset tulevat olemaan täysin sähköisiä. Kyseessä on kaupungin ensimmäinen urakka, jossa sähköistämisen edellytykset on määritelty kattavasti sekä koneiden että logistiikan osalta. NYAB on otettu saamastaan luottamuksesta ja mahdollisuudesta edistää koko toimialan kehitystä sekä parantaa ilmanlaatua kaupungissa.
”Odotamme innolla hankkeen toteuttamista ja mahdollisuutta olla mukana edistämässä rakennusalan sähköistymistä”, sanoo NYABin projektipäällikkö Mattias Blomqvist.
Hanke toteutetaan alueella, joka on suunniteltu kävelypainotteiseksi ja siten jo lähtökohtaisesti vähäpäästöiseksi. Tavoitteena on luoda turvallisempi ja viihtyisämpi katutila, jossa jalankulkijat on asetettu etusijalle. Katualue uudistetaan perusteellisesti ja epätasaisuudet tullaan poistamaan, tehden alueesta samalla esteettömämpi. Koko katualue tullaan varustamaan myös lämmitysjärjestelmällä, jotta lumi ja jää sulavat talvisin. Projekti on tärkeä askel Tukholman, ja samalla koko Ruotsin, siirtymässä kohti ympäristöystävällisempää rakennusalaa. Projektin on määrä valmistua syyskuussa 2026.
”Kyseessä on erittäin mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen hanke. Olemme iloisia saadessamme todistaa, että tällainen rakentaminen on mahdollista ja että voimme osaltamme olla mukana vauhdittamassa teknologista kehitystä”, Blomqvist jatkaa. Hänen työryhmänsä on aloittanut rakentamisen syyskuussa 2025.
Hankkeen kilpailutusvaiheessa NYAB kävi kaupungin kanssa tiivistä vuoropuhelua teknisistä ja taloudellisista reunaehdoista. Sähkökäyttöisiin koneisiin, kuljetuksiin ja työmenetelmiin perustuvan urakan toteuttaminen suurkaupungin keskustassa edellyttää huolellista suunnittelua ja selkeitä linjauksia.
”On myönteistä, että tilaajat vievät kehitystä eteenpäin kohti täysin sähköistettyjä rakennushankkeita. Esimerkiksi sähkökaivinkone maksaa huomattavasti enemmän kuin perinteinen, joten kysyntää on oltava, jotta toimittajat uskaltavat investoida.”
Rajanvetoja uudessa todellisuudessa
Kilpailutus perustui hyvään yhteistyöhön tilaajan kanssa ja on ollut sekä opettavainen että haastava. Se on myös antanut NYABille mahdollisuuden vaikuttaa tulevaisuuden standardien ja prosessien kehittämiseen. Yksi esiin noussut kysymys on ollut tiettyjen sähkökäyttöisten koneiden rajallinen saatavuus. Osa koneista ei vielä ole saatavilla sähköversioina, ja toisia on markkinoilla vain hyvin rajallisesti. Mahdollisten pullonkaulojen välttämiseksi NYAB ja kaupungin liikennevirasto (Trafikkontoret) ovat yhdessä arvioineet vaihtoehtoisia ratkaisuja.
”Olemme olleet luovia ja uskaltaneet tarkastella projektin toteutusta uudella tavalla. Lisäksi olemme käyneet monia hyviä keskusteluja johtavien toimittajien kanssa. Haluan myös antaa tunnustusta liikennevirastolle, joka hyödynsi urakoitsijoiden osaamista ja kokemusta hankkeen vaatimusten määrittelyssä. Tällainen avoin yhteistyö on ratkaisevan tärkeää parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi”, Blomqvist sanoo.
Myös vuoropuhelu alueen kiinteistönomistajien kanssa on ollut aktiivista koko hankintaprosessin ajan, mikä on ollut ratkaisevaa vaaditun laatutason varmistamisessa. Hanke toteutetaan ahtaalla alueella, jossa on vilkasta liikennettä ja paljon jalankulkijoita. Näiden lisäksi sisäänkäynnit, terassialueet ja pysäköintihallien ajoluiskat on oltava käytettävissä koko rakennusajan. Näiden haasteiden ratkaisemiseksi joustavuus ja ymmärrys ovat olleet avainasemassa.
Valokuva: Tukholman kaupunki