NYABin 110 kV voimajohtohanke Tervakoski Oy:lle on valmistunut

16.01.2026

NYAB on saanut valmiiksi Tervakoski Oy:n uuden 110 kV voimajohtojen rakennusurakan, jossa uusi voimajohto korvasi vanhan, elinkaarensa päässä olevan voimalinjan.

Noin 6,4 kilometrin mittainen voimajohto rakennettiin Fingridin Linnamäen sähköasemalta Tervakosken paperitehtaalle. Uusi voimajohto mahdollistaa tehtaan hiilidioksidineutraalin toiminnan ja varmistaa toimintavarmuuden pitkälle tulevaisuuteen. Urakka sisälsi myös varayhteyden Niittumäki–Tervakoski-välille. Rakentaminen eteni alkuperäisen aikataulun mukaisesti, ja viimeiset työvaiheet saatiin valmiiksi joulukuussa 2025.

“NYAB toteutti projektin sovitussa aikataulussa. Erityisesti tehtaalle kriittisen huoltoseisokin aikana tehdyt työt aikataulutettiin tarkasti, ja ne mahdollistivat tehtaan käynnistymisen suunnitellussa aikataulussa”, kertoo energiapäällikkö Petri Malkamäki Tervakoski Oy:stä.

“Projekti oli erittäin mielenkiintoinen,” toteaa projektipäällikkö Tuomo Hannula. “Urakkaan sisältyi uuden johdon rakentaminen, vanhan linjan purku sekä useiden tieylitysten toteutus, mukaan lukien valtatie ja pienemmät tiet. Työskentely taajama-alueella toi omat haasteensa, ja tehtaan huoltoseisakin aikana viimeiset työvaiheet venyttivät päiviä ajoittain pitkiksi. Kaikesta huolimatta saimme kaikki työvaiheet valmiiksi sovitussa aikataulussa. Yhteistyö Tervakoski Oy:n ja Rejlers Oy:n kanssa sujui erinomaisesti, ja haluan esittää kiitokset myös maanomistajille.”