Taitojen kehittämistä ja kokemuksen kartuttamista kesätöissä NYABilla

03.09.2026

Millainen on kesätyö NYABilla? Kolmen kesätyöntekijän kokemuksissa korostuvat monipuoliset työtehtävät, aito vastuu, jatkuva oppiminen sekä työyhteisö, jossa apua saa aina tarvittaessa. Eppu Veijalainen, Jasmin Ilmasti ja Elijas Jokela ovat viettäneet kesän erilaisissa tehtävissä sähköverkkojen, energia-alan ja infrastruktuurirakentamisen parissa.

Monipuolisia tehtäviä ja vastuuta alusta alkaen

Tampereen yliopistossa sähkötekniikkaa opiskeleva Eppu Veijalainen työskentelee NYABilla jo kolmatta kesää. Harjoittelijana sähköverkkojen parissa hän on päässyt tekemään muun muassa suunnittelu-, dokumentointi- ja hankintatehtäviä sekä avustamaan työmaapäällikköä työmaalla.

”Työmaalla työmaapäällikön apuna oleminen on ollut tähän mennessä mielenkiintoisinta. Pääsin seuraamaan sähköasemaprojektia eri vaiheessa kuin aikaisempina kesinä, joten siitä tuli opittua taas lisää”, Eppu kertoo.

Rakennustekniikan opiskelija Jasmin Ilmasti työskentelee työnjohtoharjoittelijana Sastamalassa. Jo kolmatta kesää NYABilla työskentelevän Jasminin tehtäviin ovat kuuluneet työnjohtajan ja projekti-insinöörin vastuut aina laadunvarmistuksesta hankintoihin ja kokousvalmisteluihin.

”Kesän aikana työtehtäviini ovat kuuluneet työnjohtajan ja projekti-insinöörin tehtävät. Lisäksi toimin toisena työnjohtajana avustaen työmaalla tarvittavissa työnjohtotehtävissä”, Jasmin kertoo.

Sähkötekniikkaa opiskeleva Elijas Jokela on puolestaan päässyt mukaan sähköasemien käyttöönottoprojekteihin, BESS-hankkeisiin sekä datakeskusprojekteihin.

”Olen tehnyt vähän kaikkea. Olen liikkunut tämän kesän koestajien mukana avustaen sähköasemien käyttöönotoissa sekä avustanut projektipäälliköitä erilaisissa hankkeissa”, Elijas kuvailee.

Oppimista, joka täydentää luokkahuoneessa opittua

Kaikki kolme kesätyöntekijää nostavat esiin käytännön kokemuksen merkityksen oppimisen kannalta. Työmaat, käyttöönotot ja projektit ovat tarjonneet mahdollisuuden nähdä, miten teoria muuttuu käytännöksi.

Eppu kertoo oppineensa lisää sähköasemaprojektien eri vaiheista aina maanrakennuksesta maadoituksiin sekä saaneensa ensikosketusta myös energian varastointijärjestelmiin.

”Opinnoissa on ollut mukava huomata, että vastaan tulee aiheita, joihin olen jo päässyt tutustumaan työssäni. Käytännön kokemuksen ansiosta uusien asioiden ymmärtäminen on ollut nopeampaa ja helpompaa.”

Jasmin puolestaan kokee suurimman oppimisensa tapahtuneen työmaalla.

”Joka päivä koen ahaa-elämyksiä tietyissä työvaiheissa ja siinä, miten tilanteita ratkaistaan. Yliopistossa ei tällaista oikeastaan opeteta.”

Elijakselle kesän merkittävin oppi on liittynyt sähköasemien käyttöönottoon ja sähköpiirustusten tulkitsemiseen.

”Tuntuu, että olen oppinut tämän kesän aikana valtavasti. Erityisesti sähkökuvien lukeminen ja niiden ymmärtäminen ovat kehittyneet, sillä olen tarvinnut niitä päivittäin laitteiden testauksessa.”

Kesä on auttanut myös hahmottamaan tulevaisuuden urasuuntaa.

”Minulle on tämän kesän aikana tullut entistä selvemmäksi, mitä haluan tehdä työkseni. Käyttöönoton tehtävät ovat olleet todella mielenkiintoisia”, Elijas kertoo.

Yhteisöllinen työpaikka, jossa tukea on aina saatavilla

Työyhteisö nousee jokaisen haastateltavan vastauksissa yhdeksi kesän parhaista asioista. Avoin ilmapiiri ja matala kynnys kysyä apua ovat tehneet vaikutuksen.

”NYABilla puhalletaan yhteen hiileen. Yhteistyö toimii ja työkavereita tuetaan”, Eppu kuvailee.

Myös Jasmin kiittelee työilmapiiriä.

”Työilmapiiri on ollut tänäkin kesänä hyvin hauska ja rento. Tulen työkaverieni kanssa hyvin juttuun, jonka vuoksi yhteistyömme työmaalla on hyvää ja päivät oikein rattoisia.”

Elijaksen mukaan yhteisöllisyys näkyy myös työpäivien ulkopuolella.

”Positiivinen ja yhteisöllinen. NYABilla kaikki, jopa esimiehet, ovat työkavereita.”

Myös perehdytys ja ohjaus saavat kiitosta. Eppu kertoo saaneensa nopeasti apua esimerkiksi teknisten dokumenttien tulkintaan liittyvissä tilanteissa. Jasmin puolestaan sai tukea uusien hankintojen ja sopimusten tekemiseen, kun vastuu siirtyi hänelle kesän ajaksi. Elijakselle käyttöönottojen kokeneet asiantuntijat ovat opettaneet vaihe vaiheelta, miten erilaisia testejä ja työvaiheita tehdään turvallisesti ja oikein.

”Täällä annetaan tilaa kasvaa eikä tarvitse pelätä, jos on jotain kysyttävää. Kaikki haluavat auttaa eikä tarvitse pelätä, jos joskus epäonnistuukin”, Elijas sanoo.

Kesän kohokohtia sähköasemilta työmaille

Kesän aikana mieleen on jäänyt monia ainutlaatuisia kokemuksia. Eppu muistaa erityisesti ensimmäisen kohtaamisensa suuren sähköaseman kanssa.

”Mieleen jäi erityisesti se, kun näki ensimmäistä kertaa 400 kV sähköaseman, joka oli työmaamme vieressä.”

Jasminille mieleenpainuvimpia ovat olleet vaativat valupäivät sekä työmaan poikkeuksellinen monipuolisuus.

”Työmaalla tehdään lähes päivittäin hyvin erilaisia töitä maatöistä elementtiasennuksiin ja prosessiputkistoista sähköasennuksiin. Sitä on ollut mielenkiintoista seurata.”

Elijakselle kesän kohokohta oli ensimmäinen sähköaseman käyttöönotto.

”Ensimmäiset käyttöönottotestit laitteille olivat varmasti kesän paras kokemus.”

Työpäivien ulkopuolellakin on ehditty viettää aikaa yhdessä. Kesään on mahtunut muun muassa saunomista, yhteisiä illanviettoja, golfia, tennisturnauksia ja reissuja eri puolilla Suomea.

Mikä tekee kesästä NYABilla erityisen?

Kun kolmelta kesätyöntekijältä kysyy, mikä tekee kesästä NYABilla erityisen, vastauksista löytyy yhteinen teema: mahdollisuus oppia, kehittyä ja olla osa yhteisöä.

”Kesästä tekee erityisen se, että pääsee osaksi työyhteisöä, oppii uusia asioita ja saa vastuuta osaamiseen sopivalla tavalla”, Eppu sanoo.

Jasmin korostaa laadukkaita työtehtäviä ja vahvaa perehdytystä.

”NYAB panostaa uusien kesätyöntekijöiden perehdyttämiseen, jotta töiden aloittaminen ja uuden oppiminen olisi mahdollistettu parhaalla mahdollisella tavalla.”

Elijaksen viesti tuleville hakijoille on selkeä:

”Ehdottomasti kannattaa hakea ja tulla juttelemaan rekrytointitapahtumissa. Työt ovat monipuolisia ja uran alkuvaiheessa kannattaa tulla urakoitsijan puolelle oppimaan.”

Kesä 2026 on ollut Epun, Jasminin ja Elijaksen mukaan täynnä uusia kokemuksia, vastuuta ja oppimista. Monipuoliset projektit, osaavat kollegat ja yhteisöllinen työilmapiiri ovat tehneet kesästä kokemuksen, joka kantaa pitkälle sekä opinnoissa että tulevalla uralla.