NYAB on allekirjoittanut sopimuksen Luulajan kunnan kanssa Luulajan teollisuuspuiston laajentamisesta
07.01.2025NYAB Infrastruktur on allekirjoittanut sopimuksen Luulajan kunnan kanssa infrastruktuuritöistä, jotka liittyvät Luulajan teollisuuspuiston laajentamiseen uudella Hertsöfältetin teollisuusalueella. Sopimus on tehty kustannuslisäsopimuksena sekä yksikköhinnoin, ja projektin arvioidaan alkavan vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä ja valmistuvan syyskuussa 2026.
Sopimus sisältää teiden rakentamisen sekä vesi- ja viemäriputket pumppaamoineen ja ojineen hulevesien hallintaa varten. Hanke toteutetaan yhteistyössä Luulajan kunnan kanssa, jolloin osapuolet toimivat avoimessa yhteistyössä.
"Olemme kiitollisia Luulajan kunnan luottamuksesta ja odotamme innolla jo ennestään hyvän yhteistyömme syventämistä. Projekti sopii meille täydellisesti, koska toimimme jo alueella ja siten tunnemme alueen hyvin. Olemme ylpeitä voidessamme jatkaa Luulajan teollisuuspuiston ja koko Luulajan kunnan kehittämisen tukemista", sanoo Mattias Broström, NYAB Sverigen infrastruktuuriliiketoiminnan johtaja.
Luulajan teollisuuspuisto on vihreän teollisen siirtymän edistämiseksi ja maailman johtavan teknologiakehityksen tukemiseksi perustettu yrityskeskittymä. Luulajan kunta omistaa ja kehittää Luulajan teollisuuspuistoa tiiviissä yhteistyössä elinkeinoelämän ja yliopiston kanssa. Luulajan teollisuuspuisto käsittää Svartönin teollisuusalueen sekä uuden Hertsöfältetin teollisuusalueen. Työt Hertsöfältetin alueella alkoivat vuonna 2021, ja alueen arvioidaan valmistuvan kokonaisuudessaan vuoteen 2030 mennessä. NYAB on jo aiemmin ollut aktiivisesti mukana useissa alueen projekteissa.
Yhteystiedot
Mattias Broström, infrastruktuuriliiketoiminnan johtaja, NYAB Sverige, +46 (0) 70 339 11 07, mattias.brostrom@nyabgroup.com
NYAB lyhyesti
NYAB mahdollistaa yhteiskunnan kehittymisen tuleville sukupolville, ja sillä on laaja kokemus monimutkaisista ja vaativista hankkeista. NYAB tarjoaa kestävää infrastruktuuria, teollisuusrakentamista ja uusiutuvaa energiaa koskevia suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon palveluita, ja edistää siten vihreää siirtymää. NYAB toimii Ruotsissa ja Suomessa sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.