Talous- ja rahoitusjohtaja Aku Väliaho jättää NYABin
24.09.2024NYAB tiedotti 23.9.2024 konsernin johtoryhmässä tapahtuvasta muutoksesta. Talous- ja rahoitusjohtaja Aku Väliaho on päättänyt jättää yhtiön ottaakseen vastaan uuden tehtävän konsernin ulkopuolella. Väliaho on toiminut konsernin johtoryhmän jäsenenä tammikuusta 2022 saakka ja jatkaa tehtävissään tammikuun 2025 loppuun. NYAB on aloittanut prosessin uuden talousjohtajan rekrytoimiseksi.
”Olen kiitollinen Akulle hänen merkittävästä panoksestaan NYABin hyväksi. Hän on ollut keskeisessä roolissa tämän päivän NYABin rakentamisessa johtaen meille virstanpylväinä toimineita prosesseja, kuten NYABin ja Skartan välinen käänteinen hankinta ja yhdistyminen, siirtyminen IFRS-raportointiin, onnistunut kotipaikan siirto Ruotsiin sekä listavaihto Nasdaq First North Premier -markkinapaikalle. Hänen työnsä on siten luonut perustan NYABin jatkuvalle kannattavalle kasvulle. Aku todellakin jättää taakseen merkittävästi vankemman ja kehittyneen yhtiön. Toivomme hänelle kaikkea hyvää tulevaisuuteen”, kommentoi NYABin toimitusjohtaja Johan Larsson.
”Kuluneet kolme vuotta ovat olleet tapahtumarikas kasvun matka, jonka varrella olemme saavuttaneet paljon yhdessä tiiminä. NYAB on nyt hyvissä asemissa tarttuakseen tuleviin kasvun mahdollisuuksiin, ja haluan kiittää kaikkia niitä, joiden kanssa olen työskennellyt tänä aikana, ja toivotan heille onnea tulevaisuuteen”, sanoo talous- ja rahoitusjohtaja Aku Väliaho.