Tuomas Hirvonen Skarta Group Oyj:n toimitusjohtajaksi
15.07.2021Skarta Group Oyj
YHTIÖTIEDOTE
15.07.2021 kello 16.45
Tuomas Hirvonen Skarta Group Oyj:n toimitusjohtajaksi
Skarta Group Oyj:n (”Yhtiö”) hallitus on nimittänyt Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi DI, MBA, CEFA Tuomas Hirvosen. Hirvonen on toiminut Skarta-konserniin kuuluvan Skarta Finland Oy:n hallituksen puheenjohtajana elokuusta 2019 alkaen. Hänellä on 21,2 prosentin välillinen omistusosuus Andament Group Oy:stä, josta tuli Yhtiön suurin osakkeenomistaja 15.7.2021 toteutetussa osakevaihdossa. Hirvonen aloittaa tehtävässään välittömästi.
Hirvosella on yli 25 vuoden kokemus teollisuudesta, rahoitusmarkkinoista ja pääomasijoittamisesta. Hän on ollut mukana useiden yritysten toiminnassa osakkaana, hallituksen jäsenenä sekä operatiivisessa johdossa eri toimialoilla Suomessa ja Ruotsissa. Hän on toiminut vuodesta 2008 yrittäjänä ja toimitusjohtajana Capiloa Oy:ssä ja Valkia Advisors Oy:ssä. Hallitusjäsenyyksien ja neuvonantotehtävien lisäksi hän toimi vuosina 2020–2021 P2X Solutions Oy:n talous- ja rahoitusjohtajana ja vuonna 2018 Hublet Oy:n toimitusjohtajana. Aiemmin Hirvonen on toiminut mm. sijoitusjohtajana Helmet Business Mentors Oy:ssä ja osakeanalyytikkona Conventum Pankkiiriliike Oy:ssä.
Uuden toimitusjohtajan nimittämisen lisäksi Yhtiön johtoryhmän kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia. Johtoryhmän jäseninä ovat 15.7.2021 aloittaneet seuraavat henkilöt:
- Jukka Juola, operatiivinen johtaja (COO), Skarta Finland Oy:n toimitusjohtaja
- Sirpa Kovaniemi, talousjohtaja
- Essi Myllylä, lakiasiainjohtaja
- Marko Peltonen, sijoittajasuhdejohtaja
- Jukka Raudasoja, strategia- ja kehitysjohtaja
- Mikael Sidér, Skarta AB:n toimitusjohtaja
- Kari Tuominen, Skarta Energy Oy:n toimitusjohtaja
- Matti Helaakoski, Niskasen Maansiirto Oy:n (Skarta Infra) toimitusjohtaja
Johtoryhmän jäsenten kuvaukset on julkaistu yhtiön verkkosivuilla www.skarta.fi.
Markku Kankaala, Yhtiön hallituksen puheenjohtaja kommentoi:
”Olen erittäin tyytyväinen, että saamme Tuomaksen johtamaan yhtiön yhdessä uusien omistajien kanssa seuraavaan kasvuvaiheeseen, jossa rakennamme Skartasta puhtaan veden ja energiatuotannon edelläkävijää. Tuomas on monipuolinen johtaja, jolla on vahva strateginen osaaminen ja pitkä kokemus eri toimialoilta ja rahoitusmarkkinoilta.”
Tuomas Hirvonen, Yhtiön uusi toimitusjohtaja kommentoi:
”Skarta on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Erikoisrakentamisen lisäksi Skarta keskittyy muun muassa hiilineutraaleihin teollisuus- ja tuulivoimahankkeisiin niin Suomessa kuin Pohjois-Ruotsin markkinoilla. Näemme erinomaisia kasvumahdollisuuksia Skartan liiketoiminta-alueilla. Yritysjärjestelyn myötä ja listayhtiönä pystymme hankkimaan entistä tehokkaammin pääomia ja laajentamaan toimintaamme. Olen todella iloinen, että saan yhdessä Skartan osaavan henkilöstön kanssa olla yrittäjämäisesti kasvattamassa Skartan liiketoimintaa ja rakentamassa yhtiöstä puhtaan veden ja energiantuotannon edelläkävijää.”
Yhteyshenkilöt
- Markku Kankaala, hallituksen puheenjohtaja, Skarta Group Oyj, +358 (0)40 068 5719, markku@kankaala.fi
- Tuomas Hirvonen, toimitusjohtaja, Skarta Group Oyj, +358 (0)50 368 6866, tuomas.hirvonen@skarta.fi
Tietoja julkaisijasta Skarta Group Oyj
Skarta lyhyesti
Skarta on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Rakennamme puhtaampaa tulevaisuutta – elinympäristöä, johon kuuluvat puhdas vesi ja energia sekä kestävä infrastruktuuri. Keskitymme liiketoiminnassamme erikoisrakentamisen lisäksi muun muassa hiilineutraaleihin teollisuus- ja tuulivoimahankkeisiin. Tavoittelemme kannattavaa kasvua ja näemme erinomaisia kasvumahdollisuuksia kaikilla liiketoiminta-alueillamme. Skartan pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on tällä hetkellä yli 150 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.
Skarta Group Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Augment Partners AB, info@augment.se, puh. +46 8 604 22 55.