Anders Berg liittyy NYABin johtoryhmään ja jättää hallituksen jäsenyyden
03.01.2025NYAB on nimittänyt Anders Bergin liiketoiminnan kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän uudeksi jäseneksi 2.1.2025 alkaen. Nimityksen myötä Berg jättää huhtikuussa 2023 aloittamansa hallituksen jäsenen tehtävän, jatkaen hallituksen neuvonantajana. Bergin eron jälkeen NYABin hallituksessa on seitsemän jäsentä.
Anders Bergillä on laaja kansainvälinen kokemus. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Lindab International AB:n toimitusjohtajana vuosina 2013–2017 ja Plannja AB:n toimitusjohtajana vuosina 2004–2010. Hän on myös toiminut useissa johtotehtävissä SSAB:llä sekä neuvonantajana useille teollisuusyrityksille. Tällä hetkellä hän on Runway Safe Groupin ja Mobilaris AB:n hallituksen jäsen. Berg on koulutukseltaan teollisuuden ja tuotantotalouden diplomi-insinööri.
”Hänen hallitusjäsenyytensä aikana olemme oppineet tuntemaan hänen vahvuutensa ja sen, mitä hän voi tarjota yhtiölle operatiivisessa roolissa. Syksystä 2024 alkaen olemme rakentaneet pitkäjänteistä senioritason johtoryhmää, jolla on myös kansainvälisempi profiili Mårten Beijarin, Klas Reweljin ja nyt Anders Bergin myötä”, sanoo NYABin toimitusjohtaja Johan Larsson.
NYABin johtoryhmä jatkaa seuraavassa kokoonpanossa:
- Johan Larsson, Chief Executive Officer
- Klas Rewelj, Chief Financial Officer
- Mikael Ritola, Chief Operating Officer
- Magnus Granljung, Senior Vice President, Sweden
- Erik Petersen, Vice President of Corporate Affairs
- Mårten Beijar, HR Director
- Anders Berg, Head of Business Development