Kesä NYABilla – oppimista, vastuuta ja yhteisöllisyyttä

18.08.2025

Kesätyö NYABilla ei ole vain rivi ansioluettelossa – se on mahdollisuus kasvaa, oppia ja löytää oma paikkansa osana asiantuntevaa ja lämminhenkistä työyhteisöä. Tänä kesänä meillä on jälleen kesätöissä nuoria osaajia, jotka ovat liittyneet tiimeihimme eri puolilla Suomea. Heidän tarinansa kertovat siitä, miten kesätyö voi olla paljon enemmän kuin vain työ – se voi olla askel kohti omaa alaa ja tulevaisuutta. 

Ensimmäinen oman alan kesätyö 

Tampereelta kotoisin oleva Kiira Kangasniemi on yksi tämän kesän uusista kasvoista. Hän valmistui keväällä biotekniikan kandidaatiksi ja aloitti diplomi-insinööriopinnot tuotantotaloudessa, joka oli jo aiemmin hänen sivuaineensa. Sitemalle hän päätyi sattuman ja rohkeuden kautta. 

”Kiertelin alkuvuodesta koulun rekrytointitapahtumia ja pysähdyin juttelemaan Siteman sähköverkkoliiketoimintajohtajan Jari Tuomaalan kanssa. Siitä innostuneena laitoin avoimen hakemuksen – ja täällä ollaan”, Kiira kertoo hymyillen. 

Kesän aikana Kiira on päässyt sukeltamaan monipuolisiin tehtäviin. Back office ja markkinointitehtävien lisäksi hän on osallistunut uusiutuvan energian projekteihin, jotka ovat avanneet aivan uuden näkökulman toimialaan. 

”Koska minulla ei ollut aiempaa kokemusta alasta, moni asia on ollut uutta ja yllättävää – mutta juuri se on tehnyt tästä niin antoisaa. Parasta on ollut uuden oppiminen ja onnistumisen kokemukset.” 

Työyhteisö on tehnyt vaikutuksen. Kiira kuvailee ilmapiiriä rennoksi ja kannustavaksi, jossa apua saa aina, kun sitä tarvitsee. Etätyömahdollisuus on ollut hänelle tärkeä lisä, sillä se on mahdollistanut arjen pyörittämisen useammalla paikkakunnalla ja ajan viettämisen läheisten kanssa. 

”Suosittelen tätä paikkaa ehdottomasti muillekin. Täällä saa vastuuta, oppii paljon ja saa ympärilleen mahtavat työkaverit. Ja toimistoja on ympäri Suomen – sijainti ei ole este.” 

Loppukesältä Kiira odottaa uusia mielenkiintoisia tehtäviä – “Ja ehkä muutamaa uutta seuraajaa yrityksen LinkedIn-sivuille”, hän lisää pilke silmäkulmassa. 

Toinen kesä, uudet haasteet – paluu tuttuun tiimiin 

Eppu Veijalainen on palannut NYABille jo toista kesää peräkkäin. Tampereen yliopistossa sähköenergiatekniikkaa ja uusiutuvia energiateknologioita opiskeleva Eppu kertoo, että paluu tuttuun työympäristöön on tuntunut hyvältä. 

”On ollut mukavaa nähdä tuttuja kasvoja ja tutustua uusiin työkavereihin. Työtkin lähtivät sujumaan nopeasti, kun viime kesän opit olivat vielä hyvin muistissa.” 

Toinen opiskeluvuosi on tuonut mukanaan syventäviä kursseja, ja Eppu on huomannut, kuinka työ ja opiskelu tukevat toisiaan. Viime kesän kokemukset ovat auttaneet opinnoissa – ja nyt opituista asioista on ollut hyötyä työssä. 

Tänä kesänä Epun työtehtävät ovat laajentuneet. Dokumentointi, pientarvikkeiden hankinta ja projektien avustavat tehtävät ovat olleet keskiössä. Uutena hän on päässyt tekemään loppudokumentteja ja opettelemaan suunnitteluohjelmiston käyttöä. 

”On ollut hienoa saada lisää vastuuta. Mielenkiintoisinta on ollut loppukuvien piirtäminen – siinä pääsee yhdistämään tarkkuutta ja luovuutta.” 

Epun mielestä parasta kesässä on ollut uuden oppiminen ja se, että on päässyt haastamaan itseään uusilla tehtävillä. Loppukesältä hän odottaa vielä muutamaa mielenkiintoista työviikkoa – ja pientä hengähdystaukoa ennen syksyn opintojen alkua. 

NYABilla kesätyö on enemmän kuin työ – se on mahdollisuus kasvaa, kehittyä ja löytää oma polku. Kiiran ja Epun tarinat ovat siitä hienoja esimerkkejä.