Nenäinniemen puhdistamo

Kohde: Nenäinniemen puhdistamo
Paikkakunta: Jyväskylä
Tilaaja: Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy
Valmistumisvuosi: 2018

Nenäinniemen jätevedenpuhdistamolla Jyväskylässä on iso rooli koko maakunnalle. Puhdistamolla käsitellään noin 160 000 asukkaan jätevedet, mikä on lähes 60 prosenttia Keski-Suomen asukasmäärästä.

Pääurakoitsijana toimineelle NYABille Nenäinniemen jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus oli merkittävä hanke, jossa yhtiö pääsi hyödyntämään vuosikymmenien kokemustaan vesilaitosrakentamisesta.

Alkuvaiheessa pohjavesityöt olivat hyvin vaativia, ja maanrakennusvaihe kaikkinensa mittava. Kaivannoista kaivettiin maamassoja noin 100 000 kuutiota, ja ne käytettiin läheisen maa-alueen maisemointiin. Syvät kaivannot vaativat huolellista tuentojen rakentamista. Talvikausi puolestaan aiheutti omat haasteensa erityisesti mittaville betonivalutöille.

Laajennus- ja saneeraustyöt tapahtuivat jätevedenpuhdistamon ollessa käynnissä. Investoinnin positiivisista ympäristövaikutuksista on saatu mielenkiintoista tutkimustietoa, kun Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella tehty pro gradu-tutkimus osoitti Nenäinniemen puhdistamon saavan jäteveden mikromuovin tehokkaasti talteen uudella kiekkosuodattimella.