NYAB Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2022: Vahva orgaaninen kasvu jatkui Ruotsissa – Suomen liiketoiminta kääntyi kannattavaksi loppuvuoden aikana

17.03.2023

NYAB Oyj
YHTIÖTIEDOTE
17.03.2023 kello 12.15

NYAB Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2022: Vahva orgaaninen kasvu jatkui Ruotsissa – Suomen liiketoiminta kääntyi kannattavaksi loppuvuoden aikana

  • Konsernin raportoitu liikevaihto oli 247,7 (41,6) miljoonaa euroa. Pro forma -liikevaihto oli 265,4 (209,2) miljoonaa euroa.
  • Raportoitu EBITA oli 30,5 (1,3) miljoonaa euroa eli 12,3 % (3,2 %) liikevaihdosta. Pro forma -EBITA oli 29,6 (19,8) miljoonaa euroa eli 11,2 % (9,5 %) liikevaihdosta.
  • Pro forma -liikevaihto kasvoi 26,9 % vertailukaudesta.
  • Tilauskanta oli 238,7 miljoonaa euroa ja sen kasvu 23,6 % (pro forma).
  • Yhtiö ylitti kolme neljästä julkaistusta pitkän aikavälin tavoitteesta: orgaaninen kasvu, EBITA-marginaali ja omavaraisuusaste.
  • Uusiutuvan energian hankekehityksellä ja yksittäisillä poikkeuksellisilla erillä päättyneissä projekteissa oli yhteensä 14,6 miljoonan euron positiivinen nettovaikutus EBITAan.
  • Hallitus ehdottaa, että osakkeenomistajille jaetaan pääomanpalautuksena yhteensä 4,9 miljoonaa euroa (0,7 senttiä/osake).

NYAB Oyj -konsernin keskeiset tunnusluvut (tarkemmat taloudelliset tiedot on esitetty tiedotteen liitteessä)

10–12
/2022
(3 kk)
10–12
/2021
(3 kk)
07-12
/2022
(6 kk)
07-12
/2021
(6 kk)
01–12
/2022
(12 kk)
01–12
/2021
(12 kk)
Liikevaihto, 1000 EUR 89 938 26 893 180 367 41 114 247 702 41 646
Käyttökate (EBITDA), 1000 EUR 24 487 1 692 30 690 2 993 33 100 1 895
-osuus liikevaihdosta 27,2 % 6,3 % 17,0 % 7,3 % 13,4 % 4,6 %
EBITA, 1000 EUR 23 619 1 400 29 103 2 415 30 488 1 317
-osuus liikevaihdosta 26,3 % 5,2 % 16,1 % 5,9 % 12,3 % 3,2 %
Liiketulos (EBIT)*, 1000 EUR 17 845 387 17 615 450 12 242 -838
-osuus liikevaihdosta 19,8 % 1,4 % 9,8 % 1,1 % 4,9 % -2,0 %
Tilikauden tulos, 1000 EUR 17 474 -29 16 258 -150 8 396 -4 885
-osuus liikevaihdosta 19,4 % -0,1 % 9,0 % -0,4 % 3,4 % -11,7 %
Omavaraisuusaste 78,8 % 72,2 % 78,8 % 72,2 % 78,8 % 72,2 %
Tilauskanta, 1000 EUR 238 722 31 053 238 722 31 053 238 722 31 053

*Liiketulokseen vaikuttavat merkittävissä määrin konserniliikearvosta tehdyt poistot, joiden suuruus oli 5,8 miljoonaa euroa aikavälillä 10–12/2022, 11,5 miljoonaa euroa aikavälillä 07-12/2022 ja 18,2 miljoonaa euroa aikavälillä 01–12/2022.

Pro forma -tunnusluvut*

10–12
/2022
(3 kk)
10–12
/2021
(3 kk)
07-12
/2022
(6 kk)
07-12
/2021
(6 kk)
01–12
/2022
(12 kk)
01–12
/2021
(12 kk)
Liikevaihto, 1000 EUR 89 938  65 442 180 367 133 502 265 420 209 165
Käyttökate (EBITDA), 1000 EUR 24 487  8 531 30 690 16 121 32 574 21 916
-osuus liikevaihdosta 27,2 %  13,0 % 17,0 % 12,1 % 12,3 % 10,5 %
EBITA, 1000 EUR 23 619  7 993 29 103 14 954 29 597 19 800
-osuus liikevaihdosta 26,3 %  12,2 % 16,1 % 11,2 % 11,2 % 9,5 %
Tilauskanta, 1000 EUR 238 722 193 136 238 722 193 136 238 722 193 136

*Tilikauden 2022 pro forma -tunnusluvut poikkeavat konsernin raportoiduista luvuista ensimmäisellä vuosineljänneksellä, jonka pro forma -lukuihin on lisätty konsernin raportoituun tuloslaskelmaan 1.4.2022 alkaen yhdistelty NYAB Sverige AB -alakonserni. Tilikautta 2021 koskevat tiedot muodostuvat NYAB Sverige AB -alakonsernin sekä raportoituun tuloslaskelmaan 1.8.2021 alkaen yhdistellyn NYAB Finland Oy -alakonsernin yhdistellyistä taloudellisista tiedoista.

Toimitusjohtaja Johan Larssonin katsaus

Vuosi 2022 oli monella tapaa vuosi, jolloin tämän päivän NYAB muodostui. Skarta ja NYAB yhdistyivät maaliskuun lopussa. Alkuvuodesta resursseja kului yritysjärjestelyn täytäntöönpanoon valmistautumiseen, minkä jälkeen toimintojen integroiminen Suomen ja Ruotsin välillä sekä hallinnollisten kyvykkyyksien kehittäminen toiminnan kokoluokan kasvaessa vaativat paljon työtä.

Samanaikaisesti edistyimme kuitenkin liiketoiminnassamme hyvin. Kun joulukuussa nimesimme emoyhtiömme NYABiksi, julkaisimme uuden brändimme ja aloimme käyttää NYAB-nimeä kaikessa projektien toteuttamisen liiketoiminnassamme, saatoimme olla enemmän kuin tyytyväisiä siihen, mitä olimme saaneet aikaan.

Ruotsissa saavutimme jälleen kerran voimakasta orgaanista kasvua konserniyhtiöidemme vertailukelpoisen liikevaihdon kasvaessa noin 40 %. Toimintaympäristön muutokset toivat mukanaan haasteita kustannusinflaation, materiaali- ja energiapulan sekä korkojen nousun myötä, mutta onnistuimme välttämään haitalliset vaikutukset suhteellisen hyvin. Verrokkeihimme nähden jopa erittäin hyvin. Ruotsin markkinoille tyypilliset sopimusehdot helpottivat korkeampien kustannusten hallintaa, ja hyvät suhteet asiakkaidemme kanssa tukivat vakaata taloudellista suoriutumista.

Suomessa toimintaympäristön haasteet hankaloittivat liiketoimintaamme erityisesti ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Syksyn aikana onnistuimme kuitenkin kääntämään toiminnan kannattavaksi mm. karsimalla kiinteitä kuluja ja uudelleenorganisoimalla liiketoimintaa. Jälkikäteen tarkasteltuna kannattavuuskäänne on ollut ennakoitua nopeampi, mistä kiitos kuuluu muutoksiin nopeasti sopeutuneelle henkilöstöllemme. Muutosten myötä avainhenkilömme ovat päässeet paremmin fokusoitumaan omiin erityisosaamisalueisiinsa, ja selvästi määritellyt tulosvastuut parantavat organisaation suorituskykyä. Monipuolinen osaaminen projektien toteutuksessa on meille selvä vahvuus, joka mahdollistaa hyvän kannattavuuden jatkossakin, kun nyt myös organisaation rakenteet toimivat tehokkaasti.

Otimme loppuvuodesta merkittävän edistysaskeleen uusiutuvan energian hankekehityksessä, kun perustimme CapManin hallinnoiman rahaston kanssa yhteisyrityksen jatkamaan Skarta Energyn liiketoimintaa. Skarta Energyn päivitettynä tavoitteena on rakentaa 800 MW:n edestä aurinkovoimaa tulevan viiden vuoden aikana. Yhdessä CapManin kanssa voimme tarjota Skarta Energylle resurssit kiihdyttää hankkeiden kaupallistamista ja rakentamista, ja odotammekin yhteisyrityksen tuovan NYABille tuloja jo kuluvan vuoden aikana alkavien energiarakentamisen projektien muodossa. Aurinkoenergia ja sen mahdollisuudet ovat viime aikoina olleet esillä mediassa yhä useammin, ja myös Skarta Energy on herättänyt paljon kiinnostusta. Uskomme olevamme markkinoilla juuri oikeaan aikaan ja odotamme aurinkovoiman rakentamisen olevan olennainen osa NYABin tulevaisuutta.

Markkinoidemme tulevaisuudennäkymät ovat positiiviset. Suurin osa liikevaihdostamme kertyy Pohjois-Ruotsista, joka erottuu edukseen alueellisissa kasvuennusteissa miljardiluokan vuosittaisten teollisten investointien myötä. Odotamme pääsevämme osalliseksi yhä useampiin hankkeisiin sekä energia-, infra- että teollisuusrakentamisessa. Asiakkainamme on enimmäkseen julkisen sektorin toimijoita sekä suuria teollisia yrityksiä, joiden kysyntä säilyy melko vakaana suhdanteista riippumatta. Meillä on myös kymmeniä monivuotisia puite- ja kunnossapitosopimuksia, jotka vakauttavat kysyntää myös epävarmassa makrotaloudellisessa ympäristössä.

Myös energiaomavaraisuuden parantaminen on edelleen keskeinen markkinateema, joka näkyy aurinkovoiman lisäksi myös tuulivoima- ja sähköverkkorakentamisen palveluiden kasvavana kysyntänä. Päättyneenä vuonna osoitimme, että pystymme laaja-alaisesti hyödyntämään sekä Suomen että Ruotsin organisaatioidemme osaamista. Tämä mahdollistaa pääsyn merkittäviin uusiin projekteihin erityisesti sähkönsiirtoyhteyksien rakentamisessa.

Kun joulukuussa 2021 tiedotimme ensimmäisen kerran Skartan ja NYABin yhdistymisestä, kerroimme myös selvittävämme mahdollisuutta rinnakkaislistata osakkeemme ruotsalaiselle markkinapaikalle. Selvitystyö jatkuu edelleen ja tiedotamme sen tuloksista, kun täsmällistä kerrottavaa on riittävästi. Osana prosessia olemme aloittaneet valmistelut siirtyäksemme IFRS-raportointiin, joka lisää käytettävissämme olevia vaihtoehtoja rahoitusmarkkinoilla.

Kaiken kaikkiaan NYABin asetelmat vuodelle 2023 ovat erinomaiset. Tilauskantamme on ennätyksellisen korkea, taloudellinen asemamme on vakaa ja toimintamme on keskittynyt voimakkaasti kasvaville markkinoille. Lokakuussa asettamamme strategiset tavoitteet – jatkuva kannattava kasvu, uusiutuvan energian hankkeiden kaupallistamisen kiihdyttäminen sekä yrittäjähenkisen kulttuurin vahvistaminen – näkyvät vahvasti toiminnassamme myös kuluvana vuonna. Yrittäjille tyypillisesti pyrimme kuitenkin jatkuvasti parempaan ja tutkimme uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Uskon, että myös kuluva vuosi tuo mukanaan uusia mielenkiintoisia käänteitä, joiden avulla voimme luoda entistä enemmän arvoa eri sidosryhmillemme.

NYAB-konsernin liiketoiminta tilikaudella

NYAB Oyj (”Yhtiö”) -konserni kasvoi tilikauden 2022 aikana uuteen kokoluokkaan, kun ruotsalainen NYAB-konserni ja suomalainen Skarta-konserni yhdistivät voimansa maaliskuun lopussa. Toteutetussa yritysjärjestelyssä NYAB Oyj hankki NYAB Sverige AB:n osakkeet 200 miljoonan euron kauppahinnalla, josta 2,5 miljoonaa euroa maksettiin käteisvastikkeena ja 197,5 miljoonaa euroa järjestämällä NYAB Sverige AB:n aiemmille osakkeenomistajille suunnattu osakeanti. Yritysjärjestelyn seurauksena NYAB Sverige AB:n aiemmat osakkeenomistajat tulivat omistamaan 59 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista. Joulukuussa NYAB-nimi otettiin käyttöön myös konsernin emoyhtiössä sekä Suomen rakentamisen liiketoiminnassa.

Uusi NYAB-konserni jatkaa puhtaan tulevaisuuden rakentajana, jonka visiona on olla puhtaiden energiaratkaisujen edelläkävijä ja arvostettu hiilineutraalin yhteiskunnan rakennuskumppani Pohjoismaissa. NYAB on mahdollistamassa Pohjoismaiden vihreää siirtymää tarjoamalla uusiutuvaa energiaa ja kestävää infrastruktuuria koskevia suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon palveluita julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille.

NYAB-konsernin liiketoiminta tilikauden aikana muodostui energia-, infra- ja teollisuusrakentamisesta. Energiarakentamisessa NYAB keskittyi kokonaisvaltaisiin Balance of Plant (BoP) -hankkeisiin, joissa sen vastuulle kuuluvat tuulipuistojen maanrakennus-, perustus- ja sähköverkkotyöt urakkakohtaisesti määritellyssä laajuudessa, sekä sähköverkkorakentamisen projekteihin. Tilikauden aikana käynnistyneitä BoP-hankkeita olivat mm. Lumivaaran tuulipuisto Hyrynsalmella, Pajunperänkankaan tuulipuisto Haapajärvellä sekä Karahkan tuulipuisto Oulaisissa. Sopimusten arvo oli yhteensä 54 miljoonaa euroa.

NYAB on rakentanut sähköverkkoja useissa julkisen sektorin hankkeissa erityisesti Pohjois-Ruotsissa ja Tukholman alueella. Elokuun lopussa se vahvisti osaamistaan hankkimalla omistukseensa Power Forze AB:n, jonka tarjontaan kuuluvat teollisuuden ja tuulivoimaloiden sähköasennuksia sekä sähköverkkojen rakentamista ja ylläpitoa koskevat palvelut. Osakkeista maksettu kauppahinta oli noin 3,6 miljoonaa euroa, josta 0,8 miljoonaa euroa maksettiin käteisvastikkeena ja loppuosa järjestämällä Power Forze AB:n osakkeenomistajille suunnattu osakeanti. Lisäksi NYAB käynnisti sähköverkkoliiketoiminnan Suomessa ja on hyödyntänyt osaamistaan mm. tuulivoimarakentamisen BoP-hankkeissa. Toisella vuosipuoliskolla NYAB hyväksyttiin myös Fingridin toimittajarekisteriin sekä sähköasemien että voimajohtojen rakentajaksi. Joulukuussa NYAB teki Svenska Kraftnätin kanssa sopimuksen, jolla valmistaudutaan rakentamaan Suomen ja Ruotsin välistä sähkönsiirtoyhteyttä, Aurora Linea. Sopimus koskee suunnittelutöitä Dockasbergin ja Risuddenin välisellä osuudella.

Infrarakentamisessa NYABin liiketoiminta on ollut aktiivista erityisesti Pohjois-Ruotsissa ja Tukholman alueella, jossa konserniyhtiöt ovat tehneet useita teiden, rautateiden ja putkistojen rakentamista ja ylläpitoa koskevia sopimuksia julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Sopimusten joukossa on myös useita monivuotisia puite- ja kunnossapitosopimuksia. Suurin yksittäinen sopimus oli kesäkuussa Ruotsin liikenneviraston kanssa tehty maksimiarvoltaan 400 miljoonan kruunun arvoinen puitesopimus koskien Tukholmasta Örebrohon kulkevan Mälarbanan-rautatien laajennuksen valmistavia maanrakennus- ja rakennustöitä. Lisäksi NYAB on laajentanut toimintaansa Tukholman alueella vedenalaiseen rakentamiseen ja saanut ensimmäiset saariston merenkulkureittejä koskevat projektit.

Suomessa NYABin infrarakentaminen on keskittynyt muun muassa siltojen kunnostamiseen Pohjois-Suomessa. Lisäksi NYAB teki sopimuksen jätevedenpumppaamoiden rakentamisesta osana Tampereen seudun keskuspuhdistamohanketta.

Teollisuusrakentamisessa merkittävin uusi projekti Suomessa oli tutkimus- ja laboratoriokeskuksen rakentaminen SSAB:n tehdasalueelle Raahessa. Ruotsissa teollisuusrakentamisen projekteja on käynnistynyt mm. Norrbottenin alueella, jossa yrityksille rakennetaan uusia toimitiloja pois laajentuvien kaivosalueiden tieltä.

NYAB jatkoi tilikauden aikana myös aktiivista uusiutuvan energian hankkeiden kehittämistä. Lokakuussa Yhtiö asetti strategiseksi tavoitteeksi kiihdyttää uusiutuvan energian hankkeiden kaupallistamista. Tavoitteen toteuttamiseksi Yhtiö toteutti joulukuussa yritysjärjestelyn, jossa hankekehityksestä vastannut konserniyhtiö Skarta Energy Oy siirtyi CapMan Nordic Infrastructure II -rahaston kanssa perustettavan yhteisyrityksen omistukseen. CapManin rahasto omistaa 60 % ja NYAB 40 % yhteisyrityksen osakkeista. Yritysjärjestelyn arvo oli 21,6 miljoonaa euroa. Lisäksi yritysjärjestelyn yhteydessä toteutettiin merkittävä puitesopimus, jonka mukaisesti NYAB toimii yhteisyrityksen ensisijaisena suunnittelun, hankinnan ja rakentamisen sopimuskumppanina.

Skarta Energyn suurimpia yksittäisiä hankkeita ovat Utajärven yli sadan hehtaarin käytöstä poistetuille turvesuoalueille sekä Hituran ja Pyhäsalmen vanhoille kaivosalueille Pohjois-Pohjanmaalla suunnitellut aurinkovoimapuistot. Utajärven projektin ensimmäiselle vaiheelle saatiin syyskuussa toimenpidelupa, jonka odotetaan tulevan lainvoimaiseksi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana, ja lokakuussa allekirjoitettu liittymissopimus mahdollistaa rakennettavan aurinkopuiston liittämisen Fingridin kantaverkkoon. Lisäksi projektille on saatu EU:n Horizon-rahoitusta energianjakelua koskevien älyverkkoratkaisujen selvittämiseksi. Hituran ja Pyhäsalmen projektia hallinnoi Skarta Energyn ja Solarigo Systems Oy:n perustama hankeyhtiö, jolle työ- ja elinkeinoministeriö myönsi joulukuussa 12,1 miljoonaa euroa Next Generation EU -avustusta hankkeen toteuttamiseksi. Teollisen mittakaavan hankkeiden lisäksi Skarta Energy kehittää paikallisia Vierivoima-hankkeita, joissa tarjotaan lähellä tuotettua uusiutuvaa energiaa paikalliseen käyttöön kunnille ja teollisille toimijoille.

Tilikauden loppupuolella Yhtiö selkeytti konsernirakennettaan sisäisillä muutoksilla. Aiemmin NYAB Finland Oy:n omistuksessa ollut NYAB Kiruna AB (ent. Skarta AB) sekä Yhtiön elokuussa hankkima Power Forze AB siirrettiin NYAB Sverige AB:n omistukseen. Muutosten seurauksena konsernin kaikki Ruotsissa liiketoimintaa harjoittavat yhtiöt kuuluvat NYAB Sverige AB -alakonserniin.

Etelä-Savon käräjäoikeus antoi joulukuun lopussa tuomion NYAB Finland Oy:n ja Mikkelin Vesilaitoksen välisessä riita-asiassa. Käräjäoikeus katsoi, ettei Mikkelin Vesilaitoksella, Mikkelin kaupungin omistamana liikelaitoksena, ollut oikeutta purkaa kahta oikeudenkäynnin kohteena ollutta urakkasopimusta maaliskuussa 2020. Mikkelin Vesilaitos tuomittiin maksamaan NYABille yhteensä noin 8,3 miljoonaa euroa korvauksia viivästyskorkoineen sekä korvaamaan sen oikeudenkäyntikuluista noin 0,6 miljoonaa euroa. Kertyneiden viivästyskorkojen määrä tilikauden päättyessä oli noin 1,6 miljoonaa euroa. Mikkelin Vesilaitoksen vastakanne, jossa se oli vaatinut NYABilta n. 1,3 miljoonan euron korvausta urakkasopimusten väitetystä rikkomisesta, hylättiin kokonaisuudessaan.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, joten NYAB ei ole kirjannut sen johdosta tulosvaikutuksia tilikaudelle 2022. NYAB arvioi, että käräjäoikeuden tuomiolla olisi lainvoimaiseksi tullessaan yli neljän miljoonan euron positiivinen vaikutus konsernin tulokseen. Mikkelin Vesilaitoksella on oikeus valittaa tuomiosta hovioikeuteen toukokuun loppuun mennessä.

Taloudellinen kehitys ja asema

NYAB Oyj -konsernin raportoitu liikevaihto tilikaudella 2022 oli 247,7 (41,6) miljoonaa euroa. Raportoitu liikevaihto kasvoi 494,8 % vertailukaudesta ja jakautui maantieteellisesti alla olevan taulukon mukaisesti.

Liikevaihto (MEUR) 2022 2021
Suomi 60,0 33,7
Ruotsi 187,7 7,9
Yhteensä 247,7 41,6

NYAB-konsernin rakenteessa on vuosina 2021–2022 tapahtunut merkittäviä muutoksia, joiden takia tilikauden 2021 taloudelliset tiedot eivät ole vertailukelpoiset konsernin nykyisen liiketoiminnan kanssa. Suomessa liiketoimintaa harjoittava NYAB Finland Oy -alakonserni on yhdistelty konsernitilinpäätökseen 1.8.2021 alkaen ja Ruotsissa toimiva NYAB Sverige AB -alakonserni 1.4.2022 alkaen. Konsernitilinpäätökseen yhdistellyt taloudelliset tiedot vuoden 2021 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta muodostuvat Yhtiön entisten tytäryhtiöiden liiketoiminnasta, joka päättyi kesällä 2021. NYAB Finland Oy ja NYAB Sverige AB -alakonsernien yhteenlaskettu pro forma -liikevaihto tilikaudella 2021 oli 209,2 miljoonaa euroa.

Konsernin EBITA, eli liiketulos ennen aineettomien hyödykkeiden poistoja ja arvonalentumisia, oli 30,5 (1,3) miljoonaa euroa. EBITA jakautui maantieteellisesti alla olevan taulukon mukaisesti.

EBITA (MEUR) 2022 2021
Suomen liiketoiminta 13,9 2,4
Ruotsin liiketoiminta 16,2 0,3
Muut allokoimattomat 0,4 -1,4
Yhteensä 30,5 1,3

Hankekehitysliiketoiminnan nettovaikutus EBITAan oli yhteensä 17,8 miljoonaa euroa, sisältäen Skarta Energyn omistajamuutosta koskevan yritysjärjestelyn vaikutukset, mikä on olennaisesti parantanut Suomen liiketoiminnan kannattavuutta. Negatiivisesti EBITAan vaikuttivat mm. konsernin nykyisiin liiketoimintoihin kuulumattomiin projekteihin, kuten Suomessa Hanhikiven ydinvoimalaprojektiin sekä Ruotsissa toteutettuihin kuitukaapeliverkkoprojekteihin kohdistuneet alaskirjaukset, joiden vaikutus oli yhteensä -3,3 miljoonaa euroa. Konsernihallinnon toiminnoilla oli yhteensä -2,4 (-1,8) miljoonan euron vaikutus tilikauden EBITAan.

Tilikauden tulos oli 8,4 (-4,9) miljoonaa euroa. Tulokseen vaikuttivat merkittävissä määrin konserniliikearvosta tehdyt poistot, joiden suuruus oli yhteensä 18,2 (1,8) miljoonaa euroa, Yhtiön listaamattomista osakkeista muodostuvaan sijoitussalkkuun tehdyt 1,2 (3,5) miljoonan euron suuruiset alaskirjaukset sekä hankekehitysliiketoiminnan yritysjärjestelystä aiheutunut 0,9 miljoonan euron suuruinen oikaisu tuloslaskelman riville ”Oikaisut konsernijärjestelyistä”. Konserniliikearvo on syntynyt erityisesti NYAB Finland Oy:n ja NYAB Sverige AB:n osakekantojen hankintojen yhteydessä, eikä siitä tehdyillä liikearvon poistoilla ole kassavaikutusta.

Konsernin liiketoiminnan rahavirta tilikaudella oli -0,7 (5,7) miljoonaa euroa ja rahavarojen muutos 9,7 (3.2) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan rahavirtaa heikensivät käyttöpääoman sitoutuminen liiketoiminnan voimakkaan kasvun vuoksi ja liiketoiminnan kausiluonteisuus.

Konsernin oma pääoma nousi tilikauden aikana 262,7 (55,5) miljoonaan euroon ja omavaraisuusaste 78,8 (72,2) prosenttiin. Oman pääoman määrää kasvattivat erityisesti suunnatut osakeannit, joita käytettiin pääasiallisena maksuvälineenä NYAB Sverige AB:n ja Power Forze AB:n hankinnoissa. Tilikauden lopussa NYAB järjesteli vieraan pääoman ehtoista rahoitustaan uudelleen tilikauden lopussa sopimalla 165 miljoonan kruunun (n. 15 miljoonaa euroa) suuruisesta lainasta, jonka maturiteetti on neljä vuotta, sekä 165 miljoonan kruunun (n. 15 miljoonaa euroa) suuruisesta tililimiitistä. Uudet rahoitusjärjestelyt on toteutettu tilikauden päättymisen jälkeen ja niillä on tulevaan kasvuun varautumisen lisäksi maksettu takaisin konserniyhtiöiden aiempia lainoja pienentäen konsernin suhteellisia korkokuluja. Taseen loppusumma tilikauden päättyessä oli 337,7 (76,8) miljoonaa euroa.

NYABin euromääräiseen tulokseen, taseeseen ja kassavirtaan vaikuttaa olennaisesti Ruotsin kruunun ja euron välinen valuuttakurssi. Kruunun arvo heikkeni 7,4 % tilikauden aikana.

Konsernin tulouttamaton tilauskanta tilikauden lopussa oli 238,7 (31,0) miljoonaa euroa. NYAB on yhtenäistänyt tilauskantaa koskevat laskentakäytännöt konserniyhtiöiden välillä neljännen vuosineljänneksen aikana. Tilauskannasta ja sen kehittymisestä raportoidaan jatkossa säännöllisesti uuden käytännön mukaisesti. Laskentakäytäntöjen muutosten yhteydessä tilauskannan vertailutiedot on pyritty oikaisemaan nykyistä käytäntöä vastaaviksi, mutta vertailutiedoissa saattaa esiintyä epätarkkuutta oikaisujen takia.

Toimintaympäristö

Toimintaympäristössä tapahtui tilikauden aikana äkillisiä muutoksia Venäjän Ukrainassa käynnistämän hyökkäyssodan, voimakkaan kustannusinflaation ja nousevien korkojen myötä. Raaka-aineiden ja materiaalien hintojen nousu sekä saatavuushaasteet olivat huomattavia erityisesti ensimmäisellä vuosipuoliskolla. NYAB onnistui suojautumaan kustannusriskeiltä paremmin Ruotsin liiketoiminnassa, mutta Suomessa kohonneet kustannukset heikensivät erityisesti ensimmäisen vuosipuoliskon taloudellista suoriutumista. Myös pitkään jatkunut COVID-19-pandemia aiheutti vielä tilikauden alkupuolella osittaisia työvoiman saatavuushaasteita. Vuoden loppupuolella rakentamisen kustannusten nousu hidastui yleistä inflaatiokehitystä alemmalle tasolle.

Energiarakentamisessa toimintaympäristön muutokset ovat myös lisänneet NYABin liiketoimintamahdollisuuksia, sillä energiamarkkinoiden murros on entisestään kasvattanut kotimaisen energiantuotannon merkitystä.  Suomessa tuulivoima esimerkiksi on tällä hetkellä yksi eniten maahan investointeja tuova teollisuuden ala. Tuulivoimayhdistyksen tilastojen mukaan Suomen tuulivoimakapasiteetti kasvoi vuonna 2022 ennätyksellisesti 75 %. Uusia tuulivoimaloita valmistui yli 400. Niiden yhteenlaskettu kapasiteetti oli 2 430 MW ja hankkeet sisälsivät yhteensä lähes kolmen miljardin euron edestä investointeja. Tuulivoiman rakentamisen arvioidaan tasaantuvan lähivuosiksi 1 000 MW vuositasolle. Investointipäätöksiä uuden tuulivoiman rakentamiseksi on tehty jo yli 3 000 MW edestä, josta yli 75 % sijoittuu Pohjanmaan maakuntiin, joissa NYABilla on vahva asema.

Ruotsin rakennusmarkkinoita analysoiva Prognoscentret arvioi joulukuussa infrastruktuuriin kohdistuvien investointien vuonna 2023 kääntyvän usean vuoden tasaisen kasvun jälkeen laskuun. Negatiivinen muutos koskee ensisijaisesti uusiin investointeihin, kun taas kunnossapitopalveluihin kohdistuvien investointien arvioidaan edelleen kehittyvän positiivisesti. Investointien määrässä on myös merkittäviä maantieteellisiä eroja, ja esimerkiksi toimialajärjestö Byggföretagenin mukaan NYABin vahvalla markkina-alueella Norrbottenin läänissä rakentamisen investoinnit jatkavat edelleen kasvuaan. Myös muualla Ruotsissa investointien negatiivinen kehitys on jäämässä tilapäiseksi, ja esimerkiksi valtion investointisuunnitelma vuosille 2022–2033 sisältää ennätysmäärän investointeja infrastruktuuriin.

Suomessa valtiovarainministeriön johtaman rakennusalan suhdanneryhmän mukaan vuosi 2022 oli tuotannon määrän kasvulla mitattuna huippuvuosi myös teollisuusrakentamisessa. Vuoden 2023 ennakoidaan asettuvan päättyneen vuoden tasolle, ja julkisen rakentamisen näkymät ovat positiiviset. Maa- ja vesirakentaminen supistui vuonna 2022, ja negatiivisen kehityksen arvioidaan jatkuvan vuonna 2023. Sekä Suomessa että Ruotsissa erityisesti asuntorakentamisen volyymien odotetaan pienentyvän, mikä voi vaikuttaa epäsuorasti myös teollisuusrakentamisen kilpailutilanteeseen yritysten siirtäessä tuotantoaan markkinoille, joilla kysyntä on korkeampaa.

Osake ja osakkeenomistajat

NYAB Oyj:n osakkeiden lukumäärä tilikauden päättyessä oli 706 658 238 osaketta (edellisellä tilikaudella 288 397 790) ja tilikaudella keskimäärin 497 528 014 (154 226 053) osaketta. Yhtiöllä oli tilikauden päättyessä yhteensä 3775 Euroclear Finlandin ylläpitämään osakasluetteloon merkittyä osakkeenomistajaa ja sen osakekannasta 64,7 % oli hallintarekisteriin merkittyjen osakkeenomistajien omistuksessa. Yhtiön osakepääoma 31.12.2022 oli 80 000 euroa ja emoyhtiön oma pääoma 254,8 miljoonaa euroa.

Yhtiön osakkeiden lukumäärä kasvoi tilikauden aikana kolmen erillisen osakeannin seurauksena. Maaliskuun lopussa yhtiö järjesti yhteensä 414 244 098 osakkeen suuruisen suunnatun osakeannin NYAB Sverige AB:n aiemmille osakkeenomistajille vastikkeena NYAB Sverige AB:n osakekannan hankinnasta. Heinäkuussa konsernin henkilöstö merkitsi yhteensä 9 950 osaketta maksuttomassa osakeannissa osana uusia osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä. Syyskuussa yhtiö järjesti 4 006 400 osakkeen suuruisen suunnatun osakeannin Power Forze AB:n osakkeenomistajille vastikkeena Power Forze AB:n osakekannan hankinnasta.

Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat 31.12.2022 olivat Holding Investment Förvaltning i Luleå AB (hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja Johan Larssonin sekä hallituksen ja johtoryhmän jäsen Mikael Ritolan yhteinen määräysvaltayhtiö, omistusosuus 33,4 %), Andament Group Oy (yhtiö, jossa hallituksen jäsen Jukka Juola käyttää määräysvaltaa ja hallituksen puheenjohtaja Markku Kankaala huomattavaa vaikutusvaltaa, omistusosuus 19,1 %) sekä Säthergrens Entreprenad AB (omistusosuus 10,6 %). Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenet määräysvaltayhteisöineen omistivat tilikauden lopussa yhteensä 57,4 % yhtiön osakkeista.

Lähipiiritapahtumat

Konsernin tuloslaskelmaan sisältyy 28 684 euron edestä Yhtiön hallituksen jäsen Jukka Juolan määräysvaltayhtiö Kallastor Oy:lle maksettuja liiketilavuokria.

Hallituksen esitys yhtiön tulosta ja omaa pääomaa koskeviksi toimenpiteiksi

NYAB Oyj:n tulos 31.12.2022 päättyneeltä tilikaudelta oli -396 456 euroa ja emoyhtiön jakokelpoiset varat 254 871 482 euroa. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osakkeenomistajille jaetaan tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella varojenjakona 0,7 senttiä osaketta kohden, eli yhteensä 4 946 607,67 euroa. Varojenjako toteutetaan ehdotuksen mukaisesti pääomanpalautuksena Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta, ja osinkoa ei jaeta.

Olennaiset tapahtumat katsauskauden jälkeen

NYAB teki tammikuussa Energiequellen kanssa lähes 18 miljoonan euron arvoisen BoP-sopimuksen koskien Kristiinankaupunkiin Pohjanmaalle rakennettavaa uutta Mikonkeitaan tuulipuistoa. NYAB toimittaa Energiequellelle tuulivoimapuiston tiet, nostoalueet, perustukset, sisäverkon, sähköaseman ja voimajohdon rakentamisen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että NYABin vastuulla on tuulipuiston rakentamisessa kaikki muu paitsi voimaloiden pystytykset. Sopimuksen myötä NYABin valmistuneet ja käynnissä olevat tuulipuistohankkeet sisältävät jo yli 180 tuulivoimalaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi helmikuussa NYABin osakkuusyhtiö Skarta Energy Oy:n omistamalle hankeyhtiölle 13,3 miljoonaa euroa investointitukea Utajärvelle suunnitellulle aurinkopuistohankkeelle. Skarta Energy on arvioinut, että hankkeen ensimmäisen vaiheen, jonka alustava kokonaisbudjetti on 73,7 miljoonaa euroa, rakentaminen voisi alkaa kesän 2023 aikana.

NYAB Oyj ja Andament Group Oy allekirjoittivat helmikuussa sulautumissuunnitelman Andament Group Oy:stä jakautuvan yhtiön sulautumisesta Yhtiöön. Ehdotetussa järjestelykokonaisuudessa 111 000 000 Andamentin omistamaa Yhtiön osaketta, jotka vastaavat 15,7 % Yhtiön osakekannasta, mitätöidään ja Andamentin osakkeenomistajille suunnataan vastaava määrä uusia Yhtiön osakkeita. Järjestelyn tarkoituksena on selkeyttää Yhtiön omistusrakennetta ja laajentaa sen omistuspohjaa. Järjestelyllä ei ole vaikutusta Yhtiön osakkeiden nettomäärään tai liiketoimintaan, ja sen nettovaikutus Yhtiön taseasemaan on neutraali. Sulautumisen arvioidaan toteutuvan 31.7.2023 mennessä.

Tulevaisuudennäkymät

NYAB antaa taloudellisen ohjeistuksen, jonka mukaan sen liikevaihdon tilikaudella 2023 arvioidaan ylittävän 325 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi markkinanäkymänsä vahvaksi, vaikka korkealla pysytelleet inflaatio ja korkotaso luovatkin vielä jonkin verran epävarmuutta toimintaympäristöön. Konsernin vahva vertailukelpoinen tilauskanta ja positiivinen edistyminen uusiutuvan energian hankekehityksessä luovat kuluvalle tilikaudelle hyvät näkymät. Liiketoiminnan kausiluontoisuudesta johtuen merkittävän osan tilikauden liikevaihdosta ja tuloksesta odotetaan kertyvän toisen vuosipuoliskon aikana. Yksityiskohtaisempi taloudellinen ohjeistus annetaan ensimmäiseltä vuosineljännekseltä julkaistavan liiketoimintakatsauksen yhteydessä.

Infra-, energia- ja teollisuusrakentamisen odotetaan kasvavan kannattavasti erityisesti Ruotsin markkinoilla. Lisäksi jatkossa osakkuusyhtiö Skarta Energy Oy:n hankekehityksestä tulevien energiarakentamisen projektien arvioidaan kasvattavan Suomen toimintojen liikevaihtoa, mutta sen tulosvaikutuksen ennakoidaan jäävän Suomen toiminnoissa päättynyttä tilikautta pienemmäksi. Ohjeistuksessa ei ole huomioitu epäorgaanisia kasvun mahdollisuuksia. Euron ja kruunun välisen valuuttakurssin kehittyminen ja ennakoimattomat muutokset toimintaympäristössä tilikauden aikana voivat aiheuttaa epävarmuutta ohjeistukseen.

Merkittävä osa NYABin orgaanista kasvua ovat uudet liiketoimintamahdollisuudet voimakkaasti kasvavilla Norrbottenin alueen markkinoilla Pohjois-Ruotsissa. Alueella on käynnissä merkittäviä puhtaaseen tulevaisuuteen tähtääviä investointihankkeita, kun mm. Pohjoismaiden johtavat kaivos- ja teräsyhtiöt pyrkivät fossiilivapaaseen tuotantoon. Hankkeet tuovat mukanaan merkittäviä infra-, energia- ja teollisuusrakentamisen projekteja NYABin osaamisalueille esimerkiksi uusien rautatie- ja sähköverkkoyhteyksien sekä yritysten uusien tuotantolaitosten ja toimitilojen rakentamisen muodossa. Kaiken kaikkiaan alueelle kohdistuvien investointien on seuraavien 10–20 vuoden aikana arvioitu olevan jopa yli 100 miljardia euroa. Lisäksi NYABin infrarakentamisen palveluiden kysynnän Tukholman alueella nähdään kasvavan johtuen kaupunkialueen voimakkaan väestönkasvun aiheuttamista investointitarpeista.

NYAB odottaa aurinkovoiman rakentamisen kasvavan merkittäväksi konsernin energiarakentamisen tukijalaksi voimakkaasti kasvaneen tuulivoimarakentamisen rinnalle. Aurinkovoima on yksi kustannustehokkaimmista energianlähteistä, joka on avainasemassa riippuvuuden lopettamiseksi fossiilisista polttoaineista. NYABin ja CapManin yhdessä omistaman Skarta Energy Oy:n strategisena päivitettynä tavoitteena on rakentaa 800 MW:n edestä aurinkovoimaa tulevan viiden vuoden aikana. NYAB toimii Skarta Energyn ensisijaisena suunnittelun, hankinnan ja rakentamisen sopimuskumppanina, joten hankkeiden toteuttamisen odotetaan mahdollistavan konsernille jatkossa merkittävää orgaanista kasvua.

Pohjoismaiden oman energiantuotannon kasvattamiseksi myös sähkönsiirtokapasiteettia on vahvistettava, mikä lisää myös NYABin palveluiden potentiaalista kysyntää. Kantaverkkoon investoidaan seuraavan 10 vuoden aikana Suomessa ja Ruotsissa yhteensä noin 12 miljardia euroa, minkä lisäksi paikalliset uusiutuvan energian hankkeet tuovat mukanaan paikallisia sähköverkkorakentamisen projekteja. Aurora Linen Ruotsin puoleisen osuuden rakentamisen arvioidaan alkavan vuonna 2024, ja Fingrid sekä Svenska Kraftnät suunnittelevat jo sitä seuraavia sähkönsiirtoyhteyksiä Suomen ja Ruotsin välille.

Orgaanisen kasvun lisäksi NYABin strategiaan kuuluvat olennaisena osana sen kasvua ja osaamista tukevat yritysjärjestelyt. Yhtiö keskittyy valikoimaan toimialansa parhaita yhtiöitä, joilla on samankaltainen yrityskulttuuri ja jotka luovat lisäarvoa kokonaisvaltaisemman palvelutarjonnan ja mahdollisten synergioiden muodossa. Lisäksi NYAB pyrkii parantamaan tunnettavuuttaan sekä suomalaisten että ruotsalaisten sijoittajien keskuudessa tutkimalla esimerkiksi vaihtoehtoja Yhtiön kannalta tarkoituksenmukaisimmiksi markkinapaikoiksi. Yhtiö tiedottaa harkitsemistaan toimenpiteistä tarkemmin tehdessään päätöksiä konkreettisemmista suunnitelmista. Osana prosessia NYAB on aloittanut valmistelut siirtyäkseen taloudellisessa raportoinnissaan suomalaisesta kirjanpitokäytännöstä (Finnish Accounting Standards, FAS) kansainväliseen kirjanpitokäytäntöön (International Financial Reporting Standards, IFRS) ja tiedottaa valmistelujen etenemisestä tarpeen mukaan.

NYAB Oyj:n hallituksen toukokuussa asettamien tavoitteiden mukaisesti konsernin vuotuisen orgaanisen kasvun pitkällä aikavälillä tavoitellaan olevan yli 7 prosenttia, EBITA-marginaalin yli 10 prosenttia, omavaraisuusasteen yli 45 prosenttia ja osingon yli 30 prosenttia oikaistusta nettotuloksesta. 

Tilinpäätöksen julkistaminen ja varsinainen yhtiökokous

NYAB-konsernin vuosikertomus, sisältäen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2022, julkaistaan 31.3.2023 osoitteessa https://nyabgroup.com/fi/sijoittajille/nyab-sijoituskohteena/taloudelliset-tiedot/. NYAB Oyj:n varsinainen yhtiökokous on suunniteltu järjestettävän keskiviikkona 26.4.2023. Kutsu sekä ilmoittautumisohjeet yhtiökokoukseen julkaistaan viimeistään kolme viikkoa ennen kokousta.

Taloudellinen tiedottaminen

NYAB julkaisee puolivuosikatsauksen kaudelta 1.1.–30.6.2023 perjantaina 25.8.2023. Lisäksi NYAB julkaisee liiketoimintakatsauksen vuoden ensimmäisen ja kolmannen vuosineljänneksen osalta, jolloin ei julkisteta Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikan sääntöjen mukaista osavuosikatsausta. Yhtiön liiketoimintakatsaus ajalta 1.1.–31.3.2023 julkaistaan 12.5.2023 ja liiketoimintakatsaus ajalta 1.7.–30.9.2023 julkaistaan 10.11.2023.

Tämä tilinpäätöstiedote on tilintarkastamaton.

LIITE: Tunnuslukujen laskentaperiaatteet, Konsernin tuloslaskelma, Konsernin tase, Konsernin rahoituslaskelma, Konsernin oman pääoman muutokset

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta NYAB Oyj

NYAB on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Olemme mahdollistamassa Pohjoismaiden vihreää siirtymää tarjoamalla uusiutuvaa energiaa ja kestävää infrastruktuuria koskevia suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon palveluita julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille. NYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 350 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.

NYAB Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Augment Partners AB, info@augment.se, puh. +46 8 604 22 55

Liitteet ja linkit

Lue myös

NYAB vahvistaa asemaansa ja laajentuu Norjaan sekä muille alueille globaalisti hankkimalla liiketoimintoja Dovre Group Oyj:ltä

Lue lisää

NYAB julkaisi kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsauksensa – tilauskanta kaksinkertaistui ja kannattavuus kehittyi vahvasti

Lue lisää

Akkupohjaiset energiavarastot tuovat joustavuutta sähköverkkoihin

Lue lisää

vidja

Kutsu NYABin Q3-osavuosikatsauksen webcastiin

Lue lisää

Tampereen jätevesipumppaamojen rakennusurakat ovat valmistuneet

Lue lisää

NYABille 158 miljoonan kruunun tilaus energiasektorilla

Lue lisää

Mårten Beijar nimitetty konsernin henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

Lue lisää

Talous- ja rahoitusjohtaja Aku Väliaho jättää NYABin

Lue lisää

NYABille monivuotiset energiaprojekteja koskevat puitesopimukset

Lue lisää

ABG Sundal Collier aloitti NYABin analyytikkoseurannan

Lue lisää

Gisella Vilmunen

Talousasiantuntija Gisella Vilmunen

Lue lisää

NYAB jatkaa yhteistyötään Luulajan kunnan kanssa kaksi lisävuotta

Lue lisää

NYAB julkaisi toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksensa – edistystä ja kehitystä

Lue lisää

NYABille 931 miljoonan kruunun sopimus voimajohtorakentamisessa

Lue lisää

vidja

Kutsu NYABin Q2-osavuosikatsauksen webcastiin

Lue lisää

Kesätöissä NYABilla – viisi kesätyöntekijäämme kertoo kokemuksistaan

Lue lisää

NYABille 112,1 miljoonan kruunun arvoinen tilaus voimajohtojen rakentamisesta

Lue lisää

Kaupankäynti NYABin osakkeilla Tukholmassa alkoi yhtiön muutettua Ruotsiin

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB on toteuttanut kotipaikan siirron ja vaihtaa markkinapaikan Ruotsiin

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYAB on saanut asianmukaiset hyväksynnät ja toteuttaa kotipaikan siirron sekä markkinapaikan vaihdon Ruotsiin

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB on saanut asianmukaiset hyväksynnät ja toteuttaa kotipaikan siirron sekä markkinapaikan vaihdon Ruotsiin

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Muutos NYAB Oyj:n omien osakkeiden lukumäärässä

Lue lisää

vidja

NYAB allekirjoitti n. 319 miljoonan Ruotsin kruunun arvoisen infrasopimuksen

Lue lisää

NYAB | Kalliosalmen silta

NYABin siltaurakat Lapissa parantavat liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB päätti osakeannista Dyk & Anläggning Stockholm AB:n hankkimiseksi

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 § mukainen ilmoitus

Lue lisää

NYAB viimeistelee Ekerövägen-hankkeen, Ruotsin liikenneviraston kanssa solmittu sopimus arvoltaan 150–200 MSEK

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 § mukainen ilmoitus

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 § mukainen ilmoitus

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 § mukainen ilmoitus

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 § mukainen ilmoitus

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Muutos NYABin johtoryhmässä

Lue lisää

NYAB laajentaa energiasektorin tarjontaansa – integroi Power Forzen hankinnan

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Omien osakkeiden luovutus osakepohjaisten kannustinohjelmien osallistujille

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYABille uusi tilaus Huddingen kunnalta (sisäpiiritieto)

Lue lisää

NYAB Q1/2024: Vahva vuoden aloitus

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj:n osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2024: Vahva vuoden aloitus

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Mikael Ritola nimitetty konsernin operatiiviseksi johtajaksi

Lue lisää

vidja

Kutsu NYAB Oyj:n Q1-osavuosikatsauksen webcastiin

Lue lisää

NYAB Oyj:n kotipaikan siirtoon liittyvät päätökset

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

Lue lisää

NYAB Södertälje

NYAB suorittaa laajamittaisia vesitöitä Södertäljen kanavassa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj siirtyy neljännesvuosiraportointiin

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj:n hallituksen järjestäytyminen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Työnjohtaja Enna Ruonala & laatupäällikkö Hanna-Kaisa Vesa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Ilmoitus NYAB Oyj:n osakkeenomistajille koskien osakkeiden siirtämistä Suomen arvo-osuusjärjestelmästä Ruotsiin

Lue lisää

NYABille avaimet käteen -sopimus rautatiehankkeesta

Lue lisää

NYAB Oyj:n vuosikertomus 2023 ja kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj:n vuosikertomus 2023 on julkaistu

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYAB suunnittelee toteuttavansa rajat ylittävän kotipaikan siirron Ruotsiin ja on hakenut osakkeidensa poistamista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalta

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB suunnittelee toteuttavansa rajat ylittävän kotipaikan siirron Ruotsiin ja on hakenut osakkeidensa poistamista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalta

Lue lisää

NYAB aiesopimukseen vedenalaisen rakentamisen yhtiön hankinnasta

Lue lisää

NYAB Oyj:n tilinpäätöstiedote 2023: Vahvaa kasvua kassavirrassa ja tilauskannassa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj:n tilinpäätöstiedote 2023: Vahvaa kasvua kassavirrassa ja tilauskannassa

Lue lisää

vidja

Kutsu NYAB Oyj:n tilinpäätöstiedotteen webcastiin

Lue lisää

NYABille avaimet käteen -sopimus Duroc Rail AB:n uudesta teollisuusrakennuksesta Luulajan teollisuuspuistossa

Lue lisää

NYABille sopimus Ruotsin liikenneviraston kanssa Opto 2.0:n lisähankkeista

Lue lisää

NYABille lisätilaus LKAB:lta kaupungin siirtoa koskevassa hankkeessa

Lue lisää

Olli-Pekka Purhonen

Olli-Pekka Purhonen – Aurinkovoimarakentamisen projektijohtaja

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Mattias Broström NYAB Infrastrukturin toimitusjohtajaksi

Lue lisää

Juniorisponsorointi

NYAB tukee lasten ja nuorten harrastustoimintaa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYAB – Yaran havainnekuva

Yara Siilinjärven tehtailla mittava uudistushanke

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Sijoittajat -sivun kuvituskuva

NYAB on hyväksynyt päivitetyt pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet sekä uuden strategisen suunnitelman vuosille 2024–2026

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB on hyväksynyt päivitetyt pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet sekä uuden strategisen suunnitelman vuosille 2024-2026 (sisäpiiritieto)

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB alentaa tilikauden 2023 taloudellista ohjeistustaan (sisäpiiritieto)

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Muutos NYABin johtoryhmässä

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

vidja

NYAB Oyj:n taloudellinen tiedottaminen ja varsinainen yhtiökokous vuonna 2024

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Skarta Energy on tehnyt yli 70 miljoonan euron investointipäätöksen Utajärven aurinkopuiston toteuttamiseksi

Lue lisää

NYAB rakentaa Skarta Energyn kehittämän aurinkopuiston Utajärvelle

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYABille sopimus osakkuusyhtiö Skarta Energyn kehittämän Suomen suurimman aurinkopuiston rakentamisesta Utajärvelle (sisäpiiritieto)

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYAB Q3/2023: Kannattavuus parantui

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.7.-30.9.2023: Kannattavuus parantui

Lue lisää

Skarta Energy suunnittelee aurinkovoimapuistoa Lieksaan

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYABille sopimus laajoista voimajohtotöistä Luulajassa

Lue lisää

Pauli Lahti

Pauli Lahti – Sähköverkkorakentamisen ammattilainen

Lue lisää

NYABille merkittävä sopimus Aurora Linen rakentamisesta

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYABille merkittävä sopimus Aurora Linen rakentamisesta (sisäpiiritieto)

Lue lisää

Skarta Energy rakennuttaa aurinkopuiston Pälkäneelle

Lue lisää

Hanna-Kaisa Vesa

Laatua joka askeleella

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano

Lue lisää

NYAB rakentaa Fingridille 110kV sähköaseman Loimaalle

Lue lisää

Kalajoen Hiekkasärkkien liittymän alikulku

Infratiimi ahkeroi Pohjois-Pohjanmaalla

Lue lisää

NYAB edistää valmisteluita kotipaikan siirtämiseksi Ruotsiin – Jan Öhmanista hallituksen puheenjohtaja

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYABin hallitus on valinnut Jan Öhmanin hallituksen puheenjohtajaksi

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB edistää valmisteluita kotipaikan siirtämiseksi Ruotsiin ja tavoittelee samanaikaista listautumista Nasdaq First North Premier Growth Market -markkinapaikalle Ruotsissa

Lue lisää

Elin Åhrberg

Elin Åhrberg uudeksi NYABin johtoryhmän jäseneksi

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Elin Åhrberg uudeksi NYABin johtoryhmän jäseneksi

Lue lisää

Veli-Matti Kumpula

Veli-Matti Kumpula – NYABin väylä- ja siltarakentamisen työpäällikkö

Lue lisää

NYAB aloittaa työt Talgan Euroopan ensimmäisessä kaupallisessa akkuanodijalostamossa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYAB Oyj:n puolivuosikatsaus ja johdon webcast: Vahvaa kasvua ja kehitystä makrotalouden vastatuulista huolimatta

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2023: Vahvaa kasvua ja kehitystä makrotalouden vastatuulista huolimatta

Lue lisää

vidja

Kutsu NYAB Oyj:n puolivuosikatsauksen webcastiin

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj:n ja Andament II Sulautuva Oy:n sulautuminen on pantu täytäntöön

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB alentaa tilikauden 2023 taloudellista ohjeistusta ja julkaisee ennakkotietoja ensimmäisen vuosipuoliskon avainluvuista (sisäpiiritieto)

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Jenni Autio toimii NYABin työmaalla työnjohtajana

Reissaaminen lisää työn mielenkiintoa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Aksel Alatulkkila sai ensimmäisen kesätyöpaikkansa NYABilta.

Akselin ensimmäinen kesätyöpaikka löytyi NYABilta

Lue lisää

NYAB allekirjoitti puitesopimuksen Stockholm Vatten & Avfallin kanssa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj:n siirtyminen IFRS-raportointiin – vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen taloudelliset tiedot

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj siirtyy IFRS-raportointiin ja julkaisee vuoden 2022 IFRS-konsernitilinpäätöksen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB päivittää taloudellisen ohjeistuksensa IFRS-siirtymän myötä

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB päivittää pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa (sisäpiiritieto)

Lue lisää

Sitemalle historiansa suurin suunnittelutoimeksianto – Sitema suunnittelee Fingridin voimajohdon Kalajoen Jylkästä Ullavaan

Lue lisää

Skarta Energy Oy:n aurinkovoimapuistohanke Savonlinnaan

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYAB toteuttaa Utasen ja Isokankaan 110kV sähköasemien laajennushankkeet Pohjois-Pohjanmaalla

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB päätti osakepalkkiojärjestelmän uudesta ansaintajaksosta

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Antti Keskinen, Liiketoimintayksikön johtaja, Sähköverkkorakentaminen | NYAB

Vihreä siirtymä kirittää NYABin sähköverkkoliiketoimintaa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYAB - Työntekijöitä Karahkan työmaalla.

Turvallinen työympäristö on kaikkien etuoikeus

Lue lisää

vidja

NYAB Oyj harkitsee kotipaikan siirtoa Ruotsiin ja listautumista Tukholman pörssiin

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Erik Petersen vahvistamaan NYAB Oyj:n johtoryhmää

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYABille kaksi uutta sopimusta Svenska kraftnätin kanssa

Lue lisää

vidja

NYABille kaksi uutta sopimusta Svenska kraftnätin kanssa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.1.-31.3.2023: Kiihtyvää hallittua kasvua

Lue lisää

vidja

NYAB Oyj: Sovintosopimus Mikkelin kaupungin kanssa on tullut voimaan

Lue lisää

Turvallisuus varmistetaan yhteistyöllä

Lue lisää

Skarta Energy ja Business Tornio suunnittelevat teollisen mittakaavan aurinkovoimalaa Tornioon

Lue lisää

NYAB voittaa noin 6 MEUR sopimuksen Arlandan lentokentän rullausteiden laajentamisesta

Lue lisää

NYAB allekirjoittaa kaksi sopimusta Infranordin kanssa infrastruktuurihankkeiden toteuttamisesta Kiirunan kunnassa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj:n hallituksen järjestäytyminen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Lue lisää

vidja

Inderes on aloittanut NYAB Oyj:n analyytikkoseurannan

Lue lisää

Pörssisäätiön kuukauden yhtiö NYAB Oyj

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Teknisiä muutoksia NYAB Oyj:n ja Andament II Sulautuva Oy:n väliseen sulautumissuunnitelmaan

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB allekirjoitti sovintosopimuksen Mikkelin kaupungin kanssa (sisäpiiritieto)

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lue lisää

NYAB Oyj: Vuosikertomus tilikaudelta 2022 on julkaistu

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Vuosikertomus tilikaudelta 2022 on julkaistu

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYAB infrastruktur, järnväg, vägarbete

NYAB allekirjoitti 10 miljoonan euron sopimuksen Ruotsin liikenneviraston kanssa

Lue lisää

vidja

NYAB allekirjoitti 10 miljoonan euron sopimuksen Ruotsin liikenneviraston kanssa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYAB Oyj:n tilinpäätöstiedote vuodelta 2022 ja johdon webcast

Lue lisää

vidja

Kutsu NYAB Oyj:n tilinpäätöstiedotteen webcastiin

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj ja Andament Group Oy ovat allekirjoittaneet sulautumissuunnitelman Andament Group Oy:stä jakautuvan yhtiön sulautumisesta NYAB Oyj:hin

Lue lisää

Skarta Energy Energiateollisuus ry:n jäseneksi

Lue lisää

Skarta Energyn Utajärvelle rakennettavalle aurinkopuistohankkeelle yli 13 miljoonaa euroa investointitukea

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYAB saneeraa KSS Verkon Kausalan sähköaseman

Lue lisää

NYAB ja Energiequelle Mikonkeitaan tuulipuistoa koskevaan BoP-sopimukseen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Käräjäoikeuden tuomio Mikkelin jätevedenpuhdistamon urakoihin liittyen (sisäpiiritieto)

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Muutos NYAB Oyj:n johtoryhmässä

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj: Yhteisyrityksen perustaminen CapManin hallinnoiman rahaston kanssa on toteutettu onnistuneesti

Lue lisää

NYAB pääsi Fingridin toimittajarekisteriin voimajohtojen rakentajaksi

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

NYAB allekirjoitti sopimuksen, jolla valmistaudutaan rakentamaan Aurora Linea

Lue lisää

vidja

NYAB on sopinut rahoituksensa uudelleenjärjestelystä

Lue lisää

Skarta Energyn ja Solarigon 61 miljoonan euron aurinkopuistoille myönnettiin hankkeen mahdollistava investointituki

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

NYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

SkartaNYAB on nyt NYAB

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

SkartaNYAB perustaa yhteisyrityksen CapManin hallinnoiman rahaston kanssa rakentaakseen yli 500 MW uusiutuvan energian tuotantoa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj nostaa taloudellista ohjeistustaan tilikaudelle 2022 (sisäpiiritieto)

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj perustaa yhteisyrityksen CapManin hallinnoiman rahaston kanssa rakentaakseen yli 500 MW:n edestä uusiutuvan energian tuotantoa (sisäpiiritieto)

Lue lisää

vidja

SkartaNYAB Oyj:n taloudellinen tiedottaminen ja varsinainen yhtiökokous vuonna 2023

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj: Ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.7.-30.9.2022: Voimakasta kasvua haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj on aloittanut prosessin yhteisyrityksen perustamiseksi uusiutuvan energian hankkeiden kehittämiseen (sisäpiiritieto)

Lue lisää

vidja

SkartaNYAB Oyj muuttaa nimensä NYAB Oyj:ksi ja asettaa strategiset tavoitteet vuosille 2022-2024

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj: Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Lue lisää

SkartaNYAB Oyj muuttaa nimensä NYAB Oyj:ksi ja asettaa strategiset tavoitteet vuosille 2022–2024 

Lue lisää

Siteman älyteknologia tuo huomattavia kustannus- ja aikasäästöjä rakennusalalle

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano

Lue lisää

Fingrid solmii ensimmäisen aurinkovoimalan liittymissopimuksen Skarta Energyn kanssa – Utajärven kokonaishanke etenee

Lue lisää

vidja

Skarta Finland Oy:ssä käynnistyvät muutosneuvottelut – tavoitteena löytää keinoja toimintojen tehostamiseksi, virtaviivaistamiseksi ja kustannussäästöjen aikaansaamiseksi

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Skarta hyväksyttiin Fingridin toimittajarekisteriin

Lue lisää

NYAB hyväksyttiin Fingridin toimittajarekisteriin

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Skarta tukee junioreiden harrastustoimintaa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Skarta ja Tohmajärven kunta yhteistyöhön – Suunnitelmana Itä-Suomen suurin energiahanke

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Skartan Vierivoima-hanke Utajärvellä etenee – toimenpidelupa aurinkovoimalan rakentamiselle ja EU:lta Horizon-tutkimusrahoitusta

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj: Power Forze AB:n osakkeenomistajille suunnattu osakeanti on toteutettu ja kaupankäynti uusilla osakkeilla alkaa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Muutoksia SkartaNYAB Oyj:n johtoryhmässä

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2022: Kannattavaa kasvua Ruotsissa – haasteita Suomessa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj hankkii Power Forze AB:n ja järjestää suunnatun osakeannin

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj alentaa tilikauden 2022 taloudellista ohjeistusta ja julkaisee ennakkotietoja ensimmäisen vuosipuoliskon avainluvuista

Lue lisää

Sitemalle on myönnetty ISO 9001, 14001 ja 45001-sertifikaatit

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj:n henkilöstölle suunnatun osakeannin 2022 lopputulos

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB ja Uusiutuva Energia Karahka Oy solmivat Oulaisten Karahkan tuulivoimapuistoa koskevan BoP-sopimuksen

Lue lisää

SkartaNYAB ja Uusiutuva Energia Karahka Oy solmivat Oulaisten Karahkan tuulivoimapuistoa koskevan BoP-sopimuksen

Lue lisää

Skarta rakentaa tuulivoimapuistoa Pajuperänkankaalle uuden asiakkaan ABO Windin kanssa

Lue lisää

Skarta allekirjoitti sopimuksen SSAB:n kanssa toimistorakennuksen ja tutkimus- ja laboratoriokeskuksen rakennushankkeesta Raahen tehtaalle

Lue lisää

Skartan hankekehityksen tuore nelikko

Energiakehityksen osaamisen kirjo – luontokartoituksista sähkömarkkinasopimuspykäliin

Lue lisää

Skarta ja Lapin ELY-keskus solmivat mittavan sopimuksen Jokikylän sillasta Ouluun

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYABille merkittävä puitesopimus Ruotsin liikenneviraston kanssa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj perustaa uudet osakepohjaiset kannustinohjelmat

Lue lisää

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta luo toimivaa ja puhdasta arkea myös Pirkanmaalla – Skarta voitti tarjouskilpailun Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n pumppaamojen rakennusurakasta

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj julkaisee uudet pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.1.-31.3.2022 (tilintarkastamaton): Vakaa suoritus kausiluonteisesti heikoimmalla neljänneksellä, korkea tilauskanta mahdollistaa hyvät näkymät loppuvuodelle

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj: Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB on allekirjoittanut 135 miljoonan SEK:n rahoitussopimuksen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj: Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj: Vuosikertomus tilikaudelta 2021 on julkaistu

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj: Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkoi First North -markkinapaikalla

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Johan Larsson SkartaNYAB Oyj:n toimitusjohtajaksi – johtoryhmässä myös muita muutoksia

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj: Hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj julkaisee NYAB-konsernin hankintaa koskevia pro forma -tietoja

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SkartaNYAB Oyj: Hallitus päätti NYAB-yritysjärjestelyn täytäntöönpanosta – muutoksia yhtiön toiminimessä sekä hallituksen kokoonpanossa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Minna Koistinen Skarta Group Oyj:n viestintä- ja markkinointijohtajaksi

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj:n tilinpäätöstiedote vuodelta 2021 – kohti pohjoismaista urakointi- ja energiahankekehitysliiketoimintaa

Lue lisää

Aurinkoenergian vahvimmat yhteistyöhön – Skartan ja Solarigon tavoitteena rakentaa yhdessä 1000 megawatin edestä aurinkovoimaa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Aurinkoenergian vahvimmat yhteistyöhön – Skartan ja Solarigon tavoitteena rakentaa yhdessä 1000 megawatin edestä aurinkovoimaa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta ja Energiequelle Lumivaaran tuulipuistoa koskevaan BoP-sopimukseen

Lue lisää

Skarta rakentamaan omaa sähköverkkoa Ylivieskan R-Yrityspuistoon – tavoitteena lähes siirtomaksutonta sähköä

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj: Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj täsmentää NYAB-yritysjärjestelyn toteutustapaa sekä aikataulua ja kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj yhdistyy ruotsalaisen NYAB-konsernin kanssa kiihdyttääkseen vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa

Lue lisää

Skarta yhdistyy ruotsalaisen NYAB-konsernin kanssa kiihdyttääkseen vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj:n taloudellinen tiedottaminen ja varsinainen yhtiökokous vuonna 2022

Lue lisää

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta kehitti mallin tuulipuistojen infraan liittyvien CO2-päästöjen laskentaan

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta hankkii yli sadan hehtaarin vanhat turvesuoalueet ja käynnistää suunnitelmat Suomen suurimman aurinkovoimapuiston rakentamiseksi

Lue lisää

Vierivoima Skartan energialiiketoiminnan kehityksen ytimessä

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Hannu Mänty Skarta Group Oyj:n integraatiojohtajaksi

Lue lisää

Skartan tavoitteena on olla mukana vetytalouden etulinjassa – hankkii käyttöönsä Suomen ensimmäisen uuden sukupolven vetyauton

Lue lisää

Vetytalous kiihdytyskaistalla -tilaisuuden livestream 8.11.2021 kello 13-15

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.7.–30.9.2021: Uuden strategian toteuttaminen ja jatkuva liiketoiminta etenevät suunnitellusti

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj: Sitema Oy:n osakekannan hankinta on toteutettu ja kaupankäynti uusilla osakkeilla alkaa

Lue lisää

Ensimmäinen laatuaan Suomessa – Skartalla iso rooli Hituran kaivoksen sulkemisessa

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Aku Väliaho Skarta Group Oyj:n talous- ja rahoitusjohtajaksi 1.1.2022 alkaen

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj hankkii Sitema Oy:n osakekannan osakevaihdolla ja vahvistaa osaamistaan puhtaan energian hankkeiden arvoketjussa

Lue lisää

Skartan rakentama silta yli Siikajoen avattiin liikenteelle

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätös

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj julkaisee liiketoimintakatsauksen 5.11.2021

Lue lisää

Skarta teki Jämsän keskuspuhdistamon rakennustyöt kolme kuukautta etuajassa

Lue lisää

Skarta alkaa rakentaa tuulipuistoa Puhurille – kolmas yhteinen hanke puhtaan energian markkinoille

Lue lisää

Skartalle uusi projekti Metsä Groupin biotuotetehdastyömaalla

Lue lisää

NYAB rakentaa Kalajoelle tuulipuistoa täydellä teholla

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj: Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Lue lisää

Skartalle uudet taloudelliset tavoitteet ja strategian päälinjaukset – Toimintaa laajennetaan kohti tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen kokonaishankkeita

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj:lle uudet taloudelliset tavoitteet ja strategian päälinjaukset – Toimintaa laajennetaan kohti tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen kokonaishankkeita

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj:n hallitus on perustanut palkitsemisvaliokunnan

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

SKARTA GROUP OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.–30.6.2021: Sijoituspalveluliiketoiminta on päättynyt – Skartan uusi liiketoiminta keskittyy jatkossa puhtaan tulevaisuuden rakentamiseen

Lue lisää

Kaupankäynti Skarta Group Oyj:n uusilla osakkeilla alkoi First North -markkinapaikalla

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj: Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkoi First North -markkinapaikalla

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj:n nimenmuutos ja uudet osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj: Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj – Johdon liiketoimet

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Tuomas Hirvonen Skarta Group Oyj:n toimitusjohtajaksi

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj: Hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Lue lisää

Yhtiötiedotteet

Skarta Group Oyj:n hallitus päätti osakevaihdon täytäntöönpanosta

Lue lisää

Skartan matka First North -yhtiöksi etenee suunnitellusti – hallitukseen vahvaa energia-alan osaamista

Lue lisää

Skartalle 10 miljoonan euron tilaus LKAB:lta

Lue lisää

Skarta rakentaa perustukset EPV Energian tuulipuistoon Närpiöön

Lue lisää

Skarta Group hakee vauhtia kasvuunsa pörssistä

Lue lisää

Skarta Atrian kumppaniksi merkittävään tuulivoimahankkeeseen

Lue lisää